Kun HIFK voitti Kärpät Liigan puolivälierissä torstaina kolmannen kerran neljään päivään, päättyi oululaisten kausi tylysti voitoin 0-3. Helsinkiläisjoukkue kellisti aneemisen, sekavan ja osoitteettoman Kärpät torstaina Oulussa luvuin 5-2.

Päävalmentaja Mikko Mannerin kaikkiaan kahdeksan vuotta kestänyt aikakausi Kärpissä tuli päätökseen.

– Ei pystytty vastaamaan, HIFK oli tänään edellä kaikessa. Vastustaja oli alussa todella terävä ja kova, ja me sählättiin – edesautettiin heitä, Manner manasi Liigan sivuilla julkaistussa lehdistötilaisuudessa.

– Toisessa erässä saatiin henkeä ja taistelua, mutta peli oli valitettavasti ohi. Vastustaja oli kaikin puolin parempi ja ansaitsi voittonsa, Suomen mestaruutta valmentajana keväinä 2014, 2015 ja 2018 juhlinut menestyjä jatkoi.

Viidennen kerran peräkkäin välieriin menneelle HIFK:lle osuivat Sebastian Dyk (1+2), Anton Lundell, Miro Väänänen, Joonas Lyytinen ja Juho Keränen. Kärpille pientä toivoa avauserässä toi 2-1-maalin kiskaissut Libor Sulak sekä lopussa 4-2-kavennuksen ampunut Radek Koblizek (1+1).

HIFK:n Micke-Max Åsten summasi runkosarjassa saldon 2+4=6, mutta nyt kovaotteisella hyökkääjällä on kasassa pudotuspeleissä jo lukemat 2+3=5.

Menestysluotsi haukkui itsensä pressissä täysin.

– Hienoa, että saatiin pelata tällä kaudella, mutta muuten tämä oli ihan fiasko meiltä. Parempaan olisi pitänyt pystyä, oma osaaminen ei riittänyt. On aika siirtyä sivuun.

Pitkään suomalaisen kiekon dynastiaksi mielletty Kärpät ei tule voittamaan Suomen mestaruutta kolmantena kautena putkeen. Keväällä 2019 finaaleissa voiton vei HPK, viime vuonna kausi jäi kesken koronaviruspandemian takia.

– Parempaan olisi pitänyt pystyä – sitä on tasan tarkkaan niin hyvä kuin viimeinen peli on. Tällä hetkellä tuntuu aika fiaskolta oma suoritus. Joukkue olisi pitänyt pystyä valmentamaan puolet parempaan sijoitukseen jo runkosarjassa ja kriittisellä hetkellä olisi pitänyt saada pelaamaan puolet paremmin, syöksystä täyden vastuun ottanut Manner sadatteli.

Kuten tiedetään, on oululaisten putoaminen mitalipeleistä valtava paukku – olkoonkin, että Kärppien kone yski koko kauden. Joukkue jää kaudesta 2013-14 lähtien mitaleitta vasta toisen kerran, jos kesken jäänyttä viime kautta ei huomioida.

– Kun edustaa suurseuraa, tulee siinä vastuu (menestymisestä). Fiasko tämä oli.

Koko aikakausi ei Kärpissä sellainen ollut, kuten tiedetään. Oululaisjoukkue keikkui kaudesta toiseen poikkeuksetta runkosarjan kärjessä ja mitalipeleissä.