IS: Kärppien urheilutoimenjohtaja ylistää Pikkuleijonien ykköstähteä: ”Parempi kuin Jesse Puljujärvi”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Pikkuleijonat on aloittanut taipaleensa MM-kisoissa kahdella voitolla. Yksilötasolla joukkueen suurin onnistuja on ollut Samu Tuomaala. Hyökkääjä on takonut kahdessa ottelussa tehot 3+1, joilla irtoaa pistepörssin kymmenes sija.
Tuomaala on päässyt tällä kaudella pelaamaan myös ammattilaissarjassa. Hän pelasi viisi Liiga-ottelua Kärpissä, mutta tehosaldo jäi vielä avaamatta.
Ilta-Sanomat haastatteli Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Ahoa nuorukaisen otteista. Aho on työpaikkansa puolesta päässyt viime vuosina seuraamaan Tuomaalan otteita läheltä.
– Samu on U18-kisoissa juuri siinä roolissa, jossa on parhaimmillaan. Hän on erinomainen, snaipperi ja luistelija, minkä lisäksi hänellä on muutenkin hyvät hyökkäysalueen vaistot. Tuolta paikalta hän on tehnyt paljon tuhoa meilläkin, Aho kommentoi IS:lle.
Tuomaalaa on verrattu paljon Jesse Puljujärveen. Aho näkee myös paljon samaa, vaikka Tuomaala ei kokonaisvaltaiselta peliltään olekaan vielä ammattilaistasolla.
– Heillä on kieltämättä samoja vahvuuksia, vaikka ei toki ihan yksi yhteen. Samun hyökkäysalueen röyhkeydessä ja murtautumisessa on paljon samaa kuin Jessellä. Sanoisin, että hän on maalintekijänä jopa parempi kuin Jesse.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu