Patrik Laineella vaikeampaa kuin koskaan? Suomalaistykin pelissä huolestuttava fakta – päälle nolo tappio: ”Järkyttävää”
Columbus Blue Jacketsin Patrik Laine koki sunnuntaiyönä sellaisen erikoisuuden, johon hän ei esimerkiksi pohjoisamerikkalaisen valtamedia The Athleticin mukaan ole useasti pystynyt.
Tehotilastoon numeron -2 saanut Laine ei nimittäin laukonut kertaakaan 1-3-tappioon päättyneessä Detroit Red Wings -pelissä. Perinteinen lauma kuuluu NHL:n pohjamutiin.
Nyt 26 ottelussa tehot 9+8=17 (-10) viimeistellyt Laine oli jäänyt kuluvalla sesongilla vain kahdessa pelissä laukauksetta, ja koko uran saldo on sekin pieni 15. Hyökkääjä on pelannut urallaan 331 runkosarjaottelua, pudotuspeleistä vyöllä on yksi kuditon matsi.
Laineella ei ole helppoa, ja vaikeaa on Blue Jacketsillakin. Detroit oli rymistellyt ennen ensimmäisen erän puoltaväliä 2-0-johtoon, ja ensimmäisen kaksikymppisen kudit kirjattii Red Wingsille 16-5. Koomisinta on se, että Detroit oli hävinnyt kolme edellistä peliään maalierolla 1-12.
– Joo, järkyttävää, Nick Foligno sanoi seuran kotisivuilla.
– Heillä oli raskas peli alla ja tiesimme heidän tulevan kovaa. Detroit tekee töitä kovasti. Emme ottaneet koppia ajoissa, mutta miksemme? Se on mysteeri, John Tortorella pyöritteli.
Toki GM Jarmo Kekäläisen johtama lauma on jäänyt pudotuspelipaikoista vain kolme pinnaa, eli sen puoleen käsissä ei ole mitään akuuttia tulos tai ulos -arkea.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia