LAHTI/HEINOLA. Jos kuluneesta, käsittämättömästä kiekkokaudesta pitäisi nostaa esille pari eniten mieleen jäänyttä yksityiskohtaa, ei heinolalaisen Mestis-joukkue Peliittojen kapteeni Petteri Haverin tarvitse miettiä kauaa.

– Ensiksi tulee mieleen se, kun saatiin tietää pelien jatkumisesta. Seurajohdolta tuli viestiä, että Peliitat jatkaa. Se ei ollut missään vaiheessa selvää, kaikki asiat pyörivät vähän eri suuntiin, sekä hyökkääjänä että puolustajana pelannut Alavuden kasvatti hengähtää ajan kuvaan kuuluvasti ulkoilmassa Lahden aurinkoisella torilla, pahvinen kahvimuki kädessä.

– Tietysti mieleen tulee myös viime lauantai, kun KOOVEE haki vierasvoiton Forssasta!

Ja se se vasta eräänlainen draama olikin. Heinolalaisjoukkue ylsi upeasti pudotuspeleihin, kun forssalainen FPS ei kurottanutkaan kolmeen pisteen voittoon. Lähellä se voitto tosin oli sarjanousijan johdettua päätöserässä 5-1. Ote ja jatkopaikka sulivat kuin kevätlumet konsanaan KOOVEEn ladottua maaleja viimeisillä minuuteilla tolkuttomaan tahtiin. 5-6-tappio syöksi forssalaiset kesälaitumille.

– Katsottiin sitä pienellä porukalla. Ihan rehellisesti sanottuna 1-5:ssä oltiin käännetty kanava Hermes-Hokki-peliin. Se oli seuraava vaihtoehto (jatkopaikan suhteen). Ei ollut kovin vahva usko KOOVEEseen, mutta 3-5-tilanteessa käännettiin sitten takaisin siihen lähetykseen.

[nosto tasoitus=”vasen”]- Ensiksi tulee mieleen se, kun saatiin tietää pelien jatkumisesta. Seurajohdolta tuli viestiä, että Peliitat jatkaa.[/nosto]

Joko Tampereelle on lähetetty kiitokset?

– Ei ole mitään toistaiseksi. Kun me voitettiin aiemmin Vantaa, niin samaan aikaan KOOVEE taisi varmistaa suoran puolivälieräpaikan. Hehän olivat meille tavallaan velkaa, kun saivat suoran puolivälieräpaikan, Peliitat-kippari veistelee.

Jatkopaikka joidenkin kymmenysten turvin on käsittämätön juttu kaikkeen siihen nähden, mitä Peliitat on kokenut. Koko seuran loppu on ollut lähellä, mutta TPS:ssä torjuva ja Asikkalassa syntynyt Kiekkoreippaan kasvatti, 166 NHL-ottelun MM-pronssimitalisti Karri Rämö tuki seuraa sellaisella summalla, joka pelasti heinolalaisen kiekon lippulaivan.

– Varmaan ilman Karria kevään pelit olisivat jääneet pelaamatta. Semmonen käsitys mulla on. Jos Karri ei olisi tullut apuun, niin katseet olisi käännetty ensi kauteen. Enkä tiedä tarkkaan, olisiko ensi kausikaan toteutunut. On sillä suuri merkitys, että päästiin pelaamaan kevään pelejä, Haveri kiittelee.

[nosto tasoitus=”oikea”]- Varmaan ilman Karria kevään pelit olisivat jääneet pelaamatta. Semmonen käsitys mulla on.[/nosto]

No nyt pudotuspelipaikkahan on paras mahdollinen kiitos NHL-tason veskari Rämölle.

– Saatiin mahdollisuus jatkaa, ja käytettiin se hyvin. Varmasti jokaisella oli takaraivossa, että haluamme antaa näyttöjä ja kiittää Karria. Yhteistyökumppanit ja muutkin ovat totta kai olleet mukana, mutta Karri nousi tässä eniten esiin.

Peliitoissa pudotuspelipaikkaa ei jymypaukuksi mielletä. Heinolalaisjoukkue kasattiin enemmän ja vähemmän sieltä täältä niistä näistä – mutta kaikella kunnioituksella upeasti yhteen hioutunutta ja hyvää kiekkoa pelannutta joukkuetta kohtaan.

[nosto tasoitus=”vasen”]Varmasti jokaisella oli takaraivossa, että haluamme antaa näyttöjä ja kiittää Karria.[/nosto]

– Jatkopaikka oli tavoite. Meillä menivät jo treenipelit hyvin, ne antoivat hyvää kuvaa. Vaikka joukkue oli kasattu pienellä budjetilla, niin pystyimme menestymään, Haveri kertaa mennyttä.

Nousujohteista

Yleensä Mestiksen alempaan kastiin kuuluneen Peliittojen nousu jatkoon oli kauden käsikirjoitukseen huikea kruunu.

Siis kerrataan nyt vielä: Joukkue kasattiin kenties vähemmän tunnetuista pelaajista pienellä budjetilla, ja taloutta miettiessä loppu oli lähellä. Syksyllä joukkue jäi kauas jatkopaikoista ja keväälläkin se koki pari jo ratkaisevan oloista tappiota. Mutta mitä vielä – heinolalaisten runkosarjan päätöksessä K-Espoo sai tukkaan oikein urakalla 8-2 ja seuraavana päivänä KOOVEE nousi viimeisessä erässä neljän maalin takaa FPS:n rinnalle ja ohi passittaen nousijan kesälaitumille.

Peliitoille niska limassa erilaisia uhrauksia tehneen Haverin mukaan sarjan taso on kritiikistä huolimatta hyvä. Taloustilanne huolestuttaa, mutta se on vallitsevan tilanteen takia inhimillistä.

– Syksy oli pelillisesti ihan hyvää, mutta siellä tuli paljon pelejä, missä vastustajan maalin hinta oli pieni verrattuna siihen, mitä me jouduttiin tekemään maalin eteen. Vastustajat rokottivat henkilökohtaisten virheiden kautta.

– Pelilliset asiat ovat olleet syksystä asti ok-tasolla. Ja saatiin päälle kaksi kuukautta aikaa treenata, monitoimimies Haveri näkee.

– Siinä koronatauolla oli tiiviisti harjoituksia, 6-8 jäätä viikossa ja fysiikat päälle. Oli seurajohtoa kiittäminen siitä, että päästiin hyödyntämään se kuukausien tauko. Nuorelle joukkueelle oli hyvä juttu.

NHL:ssäkin torjuneen Päijät-Hämeen oman miehen Karri Rämön tiedetään auttaneen Peliittoja. KUVA: GettyImages.

Treenaaminen koronatauolla oli Haverin mukaan erikoista, koska selkeästä päämäärästä ei ollut tietoa.

– Kaikki totta kai haluavat mennä urallaan eteepäin, mutta joukkueen kohtalosta ei siis ollut varmuutta. Oli haasteellista aikaa.

Nähty nousujohteisuus voi hyvinkin jatkua pudotuspelien avauskierroksella.

– Mun mielestä altavastaajan asema on meidän etu. Pystytään voittamaan kaikki ja on saumat mennä jatkoon – tulee vastaan sitten kuka hyvänsä.

Toki kevään yllä on kysymysmerkkejä. Jos jossain joukkueessa todetaan yksikin koronavirustartunta, on kyseisen porukan kausi sitä myöten ohi. Tämä ei kuitenkaan tiettävästi päde finaaleissa, vaan ne pyritään viemään loppuun asti toukokuun viimeinen päivä takarajana.

Monitoimimies

Lahdessa asuva monitoimimies Haveri joukkuekavereineen kohtasi kauden aikana muiden joukkueiden tavoin kasan tuttuja vastustajia Mestiksen lohkojakosysteemin takia. Ainakin sivustaseuraajan silmiin se oli leipiinnyttävä tapa.

– Musta se oli fiksua ja perusteltua, Haveri sanoo perustellen, että yhden joukkueen koronavirustartunta ei olisi ollut kaikkien tuho.

– Tietysti olisi toivonut, että olisi päässyt pelaamaan kaikkia vastaan. Eihän tämä reilu tilanne ole kaikkia joukkueita kohtaa. Toki maailman tilanteeseen nähden oli pääasia, että päästiin pelaamaan.

APV:n U16-junioreissa kaudella 2009-10 kauden 15 pelissä tolkuttomat tehot 23+40=63 latonut ja sittemmin Jyväskylään kovempiin ympyröihin siirtynyt Haveri on päässyt tekemään tällä kaudella muutakin kuin pelaamista.

[nosto tasoitus=”vasen”]- On ollut erikoinen kausi. Opiskelut ovat käynnissä ja olen tehnyt töitä Peliittojen toimistolla.[/nosto]

– On ollut erikoinen kausi. Opiskelut ovat käynnissä ja olen tehnyt töitä Peliittojen toimistolla, valaisee Haveri, jolle etenkin pelitön marraskuu oli henkisesti raskasta aikaa.

– Mutta pääsääntöisesti olen pystynyt jaksottamaan koko kauden hyvin – milloin opiskelee, milloin harjoittelee ja milloin pitää vapaa-aikaa.

Haaga-Helia-ammattikorkeakoulussa Vierumäen toimipisteellä liikunnanohjaajaksi opiskeleva Haveri on ollut Peliitoissa pelaajan lisäksi myös toimistomies.

– Toimistolla on ollut mediahommia, eli esimerkiksi sosiaalisen median päivittämistä. Ollaan Erno Ripatin kanssa tehty kaikenlaista muutakin toimistolla, kuten kumppaniuteen ja kausikortteihin liittyviä juttuja. Ollaan autettu huoltoa Lahen päässä. Otteluennakot ovat minun käsialaa. Työtunnit eivät ylitä kymmentä viikossa ja osan jutuista pystyy tekemään etänä.

Yhteen hiileen

Haveri on siis sosiaalisen median päivittämisen takia tietysti joutunut myös haastattelijan rooliin, joten onko tälle tehty vesatoskaloita joukkuekaverien, haastateltavien puolesta?

– Ei toistaiseksi!

– Kyllähän tämä kaikki yhdistää meitä. Ja kun ei ole koulutusta viestintään, niin olen saanut apujakin. Koulun puolesta työharjoittelu on pakollinen, joten tämä on hyvästä. Kaikkiaan tämä kausi on ollut opettavainen ja mielenkiintoinen.

Monipuolisuuden kruunu on se, että Haveri on nähty kaukalossa sekä pakkina että hyökkääjänä. Joko on takki tyhjä?

[nosto tasoitus=”oikea”]- Kyllähän tämä kaikki yhdistää meitä. Ja kun ei ole koulutusta viestintään, niin olen saanut apujakin.[/nosto]

– Ei missään nimessä. Huomaa lumien sulaessa ja auringon paistaessa, että energiaa tulee vain lisää. Nyt alkaa kovat pelit!

Peliittojen sosiaalista mediaa stalkatessa käy selväksi se, että sisältö vaikuttaa ajantasaiselta ja jämptiltä – ja hehkutustakin löytyy silloin, kun pitää. Eli juuri sitä, mitä pitää!

Onko Haverilla käynyt mielessä alan vaihtaminen pelaajasta toimistoon?

– Fokus on ollut kevään peleissä ja katseet ovat pudotuspeleissä. Olen nauttinut pelaamisesta. Mutta missä peliura jatkuu, se on auki.

– Ollaan jätkien kanssa tietysti puhuttu, että mihin tässä ollaan menossa. Mikä on liigaseurojen tilanne, mikä on Mestiksen tilanne? Mikään ei ole varmaa. Toivotaan, että syksyllä kaikki Mestis-seurat ovat viivalla.