KeuPa – IPK: Maaleja odotettavissa
Mestis
KeuPa – IPK
Torstai 04.03. klo 18:30
Torstaina otetaan katsaus Mestiksen puolelle. Sarjaa on pelattu pitkän tauon jälkeen muutaman viikon ajan ja joukkueiden pelituntuma on palautunut taukoa edeltävälle tasolle – ensimmäisissä peleissä oli luvalla sanoen hakemista. KeuPa ja IPK kuuluvat tällä hetkellä sarjan parempaan puoliskoon: näillä näkymin molemmat ovat Mestiksen top 6 -kamaa.
KeuPalla oli tauon jälkeen vaikea kausi – joukkueella oli loukkaantumisia ja etenkin oma pää vuoti luvattoman paljon. Viime viikonloppuna keuruulaiset ottivat kaksi voittoa perättäisinä päivinä – sekä Ketterä että Hokki saivat poistua kaukalosta tappio niskassaan. Alkuviikosta joukkue tiedotti kovasta paluumuuttajasta, kun Samuel Salonen palaa Keuruulle ja liittyy vahvuuteen heti. Mestikseen Salonen on kova vahvistus.
Myös IPK:n otteet ovat heitelleet – varsinkaan puolustuspelaamisessa on tiukentamisen varaa. Iisalmeen hankittiinkin puolustukseen Joona Erving. Syytäkin oli, sillä KalPan kanssa tehdyssä pelaajavaihdossa Kuopioon jäivät loppukaudeksi Hugo Gallet sekä Roope Laavainen. Myös maalivahti Henrik Tikkanen jäi KalPaan. Puolustuksessa on siis edelleen kysymysmerkkejä, mutta hyökkäys on Mestiksen tasolle laadukas.
Lyö vetoa ottelusta:
Ottelusta on odotettavissa tasainen ja tapahtumarikas kamppailu. Molemmilla joukkueilla on tulivoimaa riittämiin. Vetopuolella kiinnostaa KeuPan maalioveri – vähintään neljällä maalilla ollaan lunastusluukulla: vetosuositus on KeuPa yli 3.5 maalia (sis. JA+RL) kertoimella 1,78. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä ovat panokset
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- NHL:n suomalaistulokas loksautti leuat – huima video leviää!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä