Jokerit – Lokomotiv Jaroslavl: Voitto tai kesäloma
KHL
Jokerit – Lokomotiv Jaroslavl
Tiistai 09.03. klo 18:30
Jokerit teki päätöksen, että joukkue muuttaa pudotuspelien ajaksi Venäjälle, eikä pelaa yhtään ottelua kotihallissaan Helsingissä. Päätös on kostautumassa jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, sillä Lokomotiv Jaroslavl on kurmuuttanut narripaitoja jo kolmesti kotikentällään ja ottelusarja on tiistaina katkolla.
Kaksi ensimmäistä otteluaan Jokerit hävisi tekemättä maaliakaan. Tiukkaa ensimmäistä ottelua seurasi todella alakuloinen toinen ottelu, jonka Jaroslavl voitti 0-5. Edward Pasqualen nollaputki katkesi vasta kolmannessa pelissä, joka sekin oli menossa puhtaasti Lokomotiville, kunnes Jokerit heräsi ja vei ottelun jatkoajalle. Teemu Pulkkinen vesitti kuitenkin Jokerien toiveet kammolämärillään.
Runkosarjassa Jokerit voitti Lokomotivin kolme kertaa, ja osat ovatkin vaihtuneet pudotuspeleissä sangen tylysti. Kolmannen ottelun loppuvaiheilla Jokerit kuitenkin näytti, että se pystyy haastamaan isännät – olkoonkin, että se antaa tasoitusta huikeasti pelaamalla kaikki ottelut vieraissa. Henrik Haapala loukkaantui jo ensimmäisessä ottelussa ja Peter Regin jätti kolmannessa ottelussa leikin kesken.
Lyö vetoa ottelusta:
Jokerit sortui kolmannessa pelissä huonoon alkuun. Tällä kertaa ei ole varaa tulla otteluun huonolla jalalla, sillä se tietää kauden päättymistä. Ottelusarjan ratkaiseminen ei ole ikinä helppoa, joten viime otteluitaan laadukkaampi Jokerit voi vielä venyttää sarjaa. Vetosuositus tiistain otteluun on Jokerit voittaa ottelun (sis. JA+RL) kertoimella 2,45. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä