SaiPa – KooKoo: Jatkuuko KooKoon voittoputki?
Kuva: Arttu Pelli ja KooKoo kaatoivat HPK:n tiistaina. KUVA: Miska Miettinen
Liiga
SaiPa – KooKoo
Perjantai 05.02. klo 18:30
SaiPalla ja KooKoolla on tällä hetkellä kovin erilainen meininki. Sputnikeilla on viimeisestä kahdeksasta ottelusta saldona vain yksi voitto ja alempikin pudotuspeliviiva alkaa karata käsistä. KooKoo on puolestaan kahdeksan ottelun voittoputkessa ja pelimäärät huomioivassa sarjataulukossa kouvolalaiset hätyyttelevät jo Pelicansin kakkossijaa. Joukkueiden välinen ero on siis iso.
SaiPa jatkoi vaisuja otteitaan kotona Jukureita vastaan. Vieraitten mentyä jo kahden maalin johtoon SaiPa sai aikaan kavennuksen, joka piristi joukkueen peliä, mutta pisteille asti ei kuitenkaan ylletty. Joukkue vaikuttaa hitaalta ja kärkiketjuissa olisi käyttöä laadukkaille pelintekijöille. Jos peli ei piristy oleellisesti, kaikenlaiset pudotuspelit voi Lappeenrannassa tältä erää unohtaa.
Jussi Ahokas ottaa tästä kaudesta yhden sulan hattuunsa lisää. KooKoon pakka on tällä hetkellä todella tiukka ja viime peleissä vastustajat ovat saaneet kouvolalaisten verkkoon vain yhden maalin per peli. Aikaisemmin tällä viikolla Oulussa KooKoo venytti voittoputkestaan pisimmän koko seurahistoriassaan. Varsinkin avauserässä Kärpät oli ihmeissään taistelevien kouvolalaisten kanssa ja esitys oli mallikas, vaikka ratkaisu jatkoajalle venyikin.
Lyö vetoa ottelusta:
Kaikki putket katkeavat joskus, mutta tänään KooKooseen osoitetaan luottoa myös vetojen muodossa. Jos asenne kestää, joukkue on lähellä voittoa. Tasoitusveto tulee kotiin, jos voitto on vähintään kahden maalin suuruinen: Tasoitusveto, KooKoo -1.5 kertoimella 1,96. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia