Pahat terveyshuolet piinaavat taas – suomalaishyökkääjä ollut sivussa pitkään koronaviruksen jälkioireiden takia: ”Yritän pysyä positiivisena”
SHL-joukkue Frölundassa pelaava Joel Mustonen, 28, sairastui viime keväänä koronavirukseen, ja kuluvan kauden aikana pelaaja on taistellut jälkioireiden kanssa urakalla. Hyökkääjän kausi on ollut vaisu, sillä 17 ottelussa hän on takonut heikot tehot 0+3=3 (-1).
Göteborgs-Posten muistuttaa, että suomalainen on pelannut edellisen kerran joulukuun alussa. Pelaajan sairastaman koronan voimakkaat jälkioireet pakottivat hänet sivuun.
– On vaikea sanoa tarkkaan, mitä tauti on tehnyt keholleni. Sen voin sanoa, että tämä kaikki johtuu oireista, joita koronavirus minulle toi.
– Testejä on tehty, ja minulla on myös astma, jota korona on varmaankin pahentanut vähäsen.
Mustonen on kärsinyt pitkin uraansa terveyshuolista. Kaudella 2012-13 pelaaja kärsi mykoplasmainfektiosta, jonka ensimmäiset oireet tulivat kuvioihin jo vuonna 2010. Surullinen saaga sai ”kruununsa” lääkärien hoitovirheen seurauksena suomalaisen saadessa vakavia sydänvaivoja ja johtoratahäiriöitä.
Mykoplasma paljastui kuitenkin varsinaiseksi taudin aiheuttajaksi vasta heinäkuussa 2013, jolloin myös Mustosen sydän operoitiin.
Nyt pelaaja yrittää pysyä mieli kirkkaana kaikista mahdollisista takaiskuista huolimatta.
– Ei surkutteluun auta tuhlata aikaa liikaa. Yritän pysyä positiivisena ja toivon, että tämä kaikki paranisi pian.
– Ärsyttää, etten pysty pelaamaan. Mutta kun kroppa ei toimi, ei ihminen ole oma itsensä.
Maajoukkueeseenkin noussut Mustonen on viettänyt liki koko uransa Ruotsissa, ja esimerkiksi Liigassa hän on pelannut kolmella eri kaudella vuosina 2013-15 ja 2017-18.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä