Pittsburgh Penguinsin seuralegendaksi itsensä kolmella Stanley Cup -mestaruudellaan pelanneen Jevgeni Malkinin nimi on noussut aika ajoin mukaan NHL:n siirtospekulaatioihin.

Venäläistaiturin nykyinen sopimus umpeutuu ensi kauden jälkeen, mutta mies on jo kertonut halustaan allekirjoittaa jatkosopimus seuransa kanssa. Malkin kertoi vuoden 2019 lopulla The Athleticille antamassaan haastattelussa toivovansa kolmevuotista jatkopaperia, jonka jälkeen kesällä 35 vuotta täyttävä sentteri ripustaisi luistimet naulaan.

Sisäpiiritoimittaja Rob Rossin mukaan asiasta on informoitu myös Penguinsin uutta GM Ron Hextallia sekä seuran operatiiviseksi johtajaksi hankittua Brian Burkea.

Sidney Crosby ja Malkin antoivat hyväksyntänsä Burkelle ja Hextallille (ennen näiden palkkaamista). Seuran omistaja Mario Lemieux on kertonut jo aikaisemmille GM:lle haluavansa Crosbyn ja Malkinin päättävän uransa seurassa.

– Lemieux tai tämän omistajakumppani Ron Burkle eivät osallistu päivittäiseen päätöksentekoon, mitä tulee jääkiekkoilullisiin päätöksiin. Kuitenkin, he tekevät poikkeuksen puhuttaessa joukkueen isoimmista tähdistä.

– Mikäli Malkin haluaa jäädä, Penguins tulee pitämään hänet. Burkea ja Hextallia on informoitu asiasta siinä vaiheessa, kun näiden sopimuksia tehtiin, Rossi paljastaa.

Nykyisestä sopimuksestaan 9,5 miljoonaa dollaria kaudessa kuittaavan Malkinin tuleva sopimus tulee varmuudella olemaan nykyistä jättisopimusta huomattavasti köykäisempi. Varsinkin tällä kaudella venäläisen hidastunut jalkanopeus on jo näkynyt myös pistesarakkeessa. Viime kaudella 55 runkosarjapelissä hurjat 74 tehopistettä takonut konkari on kerännyt alkukauden 11 ottelussa vaisut tehot 2+4=6.