Huimasti kehuttu maajoukkuemies teki jatkon Ruotsissa: ”On ollut yksi liigan parhaista – automaattisesti myös joukkueen tärkein pelaaja”
Kuva: Juha Tamminen
Ruotsalainen SHL-joukkue Färjestad tiedotti nettisivuillaan, että se on tehnyt kahden vuoden jatkopahvin suomalaispakki Jesse Virtasen kanssa. Koviinkin tehoihin pystyvä maajoukkuemies on nakuttanut Färjestadissa tällä kaudella 40 pelissä huimat tehot 6+24=30 (+2).
– Tuntuu mahtavalta. Haluan olla täällä, haluan yrittää voittaa jotain täällä, A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran kaudella 2015-16 pelannut pakki riemuitsi seuran kotisivuilla.
Siellä kirjoitetaan suomalaisesta muuten todella kovaan sävyyn:
”Jesse Virtanen on ensimmäisistä askeleistaan lähtien ollut yksi liigan parhaista puolustajista. Täten hän on automaattisesti myös joukkueen tärkein pelaaja.”
– Kuten olen sanonut, olen tuntenut oloni ensimmäisistä askeleista lähtien täällä erittäin hyväksi.
Kahden vuoden jatko luo vakautta.
– Se tuo sitä elämään ja tiedän, mitä tehdä tulevaisuuden suhteen. Tunne on yksiselitteisesti mukava.
Nyt kaksi peliä peräkkäin hävinnyt Färjestad on SHL:ssä tällä hetkellä vasta kahdeksantena. Toissa kaudella se ylsi Ruotsissa välieriin asti.
– Kausi on ollut vuoristorataa.
– Meillä on täällä hyvä joukkue, ja se olisi tietysti hyvä, jos saisimme asiat natsaamaan. Teemme kaikkemme päästäksemme kuuden joukkoon.
Kaikkein kirkkaimmat ja isoimmat voitot ovat kiertäneet Virtasta tämän uralla. Siis toistaiseksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta