Nyt meni tunteisiin – Ruotsin päävalmentaja täysin romuna: ”Putoaminen ei ole kivaa etenkään Suomea vastaan – sen voin sanoa”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Suomelle alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa hävinneen Ruotsin päävalmentaja Joel Rönnmark ja kumppanit joutuivat lähtemään Kanadasta pois pettymys niskassaan. Suomi voitti 3-2 ja meni välieriin.
– Tämä on todella raskasta, olemme surullisia. Asiaa on vaikea ajatella, kun pelasimme tehden kaikkemme, luotsi sanoi eri ruotsalaismedioille.
– Pelasimme upean ottelun.
Hän puhui pelaajilleen kopissa Suomi-tappion jälkeen, mutta luotsin arvioiden mukaan palautetta tuskin muistaa enää kukaan. Kyseessä oli lohdutus luotsilta, joka nousi maan peräsimeen koronaviruksen piinatessa Ruotsia ennen kisoja.
– Meillä on kopissa upeita ihmisiä, joten pettymyksen aistiminen heidän kasvoilta on valtavan kurjaa.
Ruotsin useita kymmeniä otteluita kestänyt alkulohkojen voittoputki meni poikki, eikä välieristäkään putoaminen tietysti hymyilytä. Luotsi ei kuitenkaan lähtenyt haukkumaan omiaan.
– Yhteenvedon tekeminen on nyt aika vaikeaa. Putoaminen puolivälierissä ei ole kivaa ja etenkään Suomea vastaan – sen voin sanoa. On raskasta.
MM-kisojen välierissä kohtaavat tiistain vastaisena yönä Kanada ja Venäjä sekä Suomi ja USA.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä