Liigan kärkijoukkue Lukko valmistautuu loppukauden koitoksiin vahvistamalla puolustustaan kanadalaisella Thomas Grégoirella.

Alkukauden ilman joukkuetta olleen 22-vuotiaan Grégoiren sopimus kattaa loppukauden, jonka lisäksi Lukolla on optio myös tulevasta sesongista.

– Saatiin hyvä sopimus tehtyä hyvän pelimiehen kanssa. Mielestäni Grégoire on sellainen pakki, joka on hyvin monipuolinen ja monikäyttöinen. Hän on osoittanut AHL:ssä,että pystyy kovalla tasolla pelaamaan alivoimaa, ylivoimaa ja tasaviisikkopeliä. Hän on juuri sellainen pelaaja, mitä me tarvitsemme, urheilujohtaja Kalle Sahlstedt hehkuttaa Lukon nettisivulla.

Grégoire takoi viime kaudella AHL:n San Jose Barracudan paidassa 46 ottelussa 24 (5+19) tehopistettä.

Kanadalainen ei ole aiemmin pelannut Pohjois-Amerikan ulkopuolella.

Grégoire saapuu Suomeen sunnuntai-iltana, jonka jälkeen hän käy läpi Suomen valtion ja Liigan asettamat karanteenit ja varotoimenpiteet ennen liittymistään Lukon harjoitusvahvuuteen.