Lähde: Suomalainen ykköskierroksen varaus turhautui NHL-tilanteeseensa – HIFK:lle huima vahvistus loppukaudeksi?
Florida Panthersin hyökkääjän Henrik Borgströmin tilanne puhuttaa nyt Pohjois-Amerikassa.
HIFK:ssa lainalla oleva suomalaistaituri ei ole vieläkään päässyt Panthersin kanssa yhteisymmärrykseen NHL-sopimuksesta, jonka takia hänen nimeään ei myöskään löytynyt Panthersin julkaisemalta harjoitusleirin osallistujalistalta.
Floridalaisen Local 10 -kanavan toimittajan David Dworkin mukaan on mahdollista, että Borgströmiä ei nähtäisi enää Panthersin riveissä.
– Olen kuullut puheita, että Panthersin vuoden 2016 ykköskierroksen varaus pelaisi HIFK:ssa lopun kauden. NHL-harjoitusleiri on jo ovella, ja puheet kuuluvat entistä kovempaa, Dwork kirjoittaa.
– Tämä voi johtua siitä, että Borgströmin ympärillä pyörii huhuja, joiden mukaan hän ei olisi tyytyväinen rooliinsa Panthersin organisaatiossa, toimittaja jatkoi.
Borgström on pelannut viimeiset kaksi kautta NHL:ssä ja AHL:ssä. 23-vuotias helsinkiläinen on päässyt kokeilemaan NHL-vauhtia 58 ottelussa.
Borgström on pelannut tällä kaudella HIFK:n mukana kuusi ottelua tehopistein 1+2. Borgströmin Liiga-sopimuksesta löytyy NHL-pykälä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?