Jukurit – HIFK: Revanssi mielessä
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
Jukurit – HIFK
Tiistai 12.01. klo 18:30
Liigaa jatketaan sitkeästi ilman yleisöä ja tiistain nosto tulee Jukurien ja HIFK:n välisestä ottelusta. Jukurit on suorittanut poikkeusajan pelit todella hienosti ja varsinkin kotihallissa joukkue on ollut viime otteluissa paha vastus kenelle tahansa. HIFK on kahdessa viimeisessä pelissä ottanut niukat kotivoitot.
Moni muistaa vielä parin kuukauden takaisen Jukurien murskatappion Helsingissä. Tästä pysäyttävästä nöyryytyksestä on noustu mukavasti ja Jukurit kolkuttelevat sarjataulukossa jo playoff-paikkojen portteja. Marko Kauppinen on saanut suojattiensa peruspelin kuntoon ja viime viikonlopun vierasvoitto Tapparasta osoitti, että myös henkisesti joukkue on vahvoilla. Materiaalillaan mikkeliläiset eivät pääse pullistelemaan, mutta tekeminen on tällä hetkellä hyvällä tasolla.
Myös HIFK on kuntopuntarissa kärkipäässä, mutta Saipa- ja JYP-voitot jättivät myös kysymysmerkkejä – kumpikaan voitto ei ollut missään nimessä suvereeni. Tosin JYPiä vastaan stadilaiset pääsivät jatkuvasti maalipaikoille, mutta olivat silti valtaosan ottelusta takaa-ajoasemassa. NHL-lainojen poistuttua joukkue sai alkukauden poissa olleen Ville Leskisen takaisin kaukaloon ja tämä on Jarno Pikkaraiselle hyvä uutinen.
Lyö vetoa ottelusta:
HIFK on toki joukkueista laadukkaampi ja sillä on hyvä jakso alla. Jukureille marraskuisen rökäletappion kostaminen voi olla henkisesti hyvin tärkeää ja isännät tulevat varmasti otteluun kovalla sykkeellä. Varovainen vetosuositus annetaan siitä, että kotijoukkue yltää vähintään jatkoajalle: Tasoitusveto, Jukurit +0.5 kertoimella 1,93. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!