Järkyttävät minuutit kerännyt Nuorten Leijonien tähti sai Antti Pennasen kehut – vammakaan ei pysäyttänyt: “Voin sanoa, ettei hän ole täydellisessä pelikunnossa”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Winnipeg Jetsin Ville Heinolan tarina jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa on ollut upea. Pelaaja on kuulunut Suomen johtaviin yksilöihin, eikä käteen Kanada-pelissä tullut jonkinlainen isku ole hyydyttänyt Lukossa pelaavan pakin tahtia.
Suomen päävalmentaja Antti Pennanen kehui Heinolaa, ja itse asiassa koko Nuorten Leijonien pakistoa sunnuntai-illan mediatilaisuudessa.
– Heinola on ollut erinomainen. Näen, että pakisto on kokonaisuudessaan pelannut hyvää jääkiekkoa. Joku Eemil (Viro), miten se pelasi toisessa erässä Ruotsia vastaan alun hermostuneisuuden jälkeen. Tai (Topi) Niemelä. Tai (Mikko) Kokkonen, kuinka varmasti hän pelaa.
Heinola luuti länsinaapuria vastaan kuolemanottelussa lähes puoli tuntia.
– Voin sanoa, ettei hän ole täydellisessä pelikunnossa, mutta sitten painaa 28 minuuttia. Kova suoritus. Heinola on mennyt tämän kauden aikana ja viime kauden lopulla eteenpäin. Pelaa vastuullisemmin, tasaisemmin ja aikuismaisemmin.
– Tässä sitä huomaa pelaajista, että mistä kulttuurista he tulevat – esimerkiksi Heinolasta ja (Mikko) Petmanista puhuttaessa. Harjoittelu on erittäin tiptop. En ihmettele, että Virran Pekalta on tullut hyviä puolustajia, Pennanen kehui viitaten Lukkoon ja sen päävalmentajan osaamiseen.
Alle 20-vuotiaiden maailmanmestari Heinola on iskenyt MM-jäillä viidessä pelissä tehot 0+2=2 (+1). Ruotsia vastaan hän olisi voinut kaksi syöttöpinnaa, mutta pakin maagisen alustuksen jälkeen syntynyt maali hylättiin lopulta paitsion takia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona