Patrik Laineeseen viime viikonloppuna vaihdetun kanadalaissentterin Pierre-Luc Duboisin lähdön taustoista on nyt tullut julkisuuteen kohuttavia lisätietoa.

Kanadan mediajätti CBC uutisoi, että 22-vuotiaan Dubois’in lähdön kapellimestarina toimi Columbus Blue Jacketsin päävalmentaja John Tortorella.

– Tortorella teki todellista tuhotyötä heti harjoitusleirin ensimmäisestä päivästä lähtien. Hän aloitti koko sopan ja asetti siten GM Jarmo Kekäläisen selkä seinää vasten, tilanteesta hyvin selvällä ollut lähde valaisi CBC:lle.

Dubois’in annettua syksyllä siirtovaatimuksen Columbukselle, aloitti Tortorella pelaamaan likaista peliä saadakseen ykkössentterinsä ulos joukkueesta.

– Tortorella paljasti paikallisella radiokanavalla, että hän oli nöyryyttänyt Dubois’ia siten, että hän oli pakottanut Dubois’ia kertomaan koko joukkueen edessä syitä lähtöhaluilleen. Tortorella kyseenalaisti myöhemmin urheilijan antamat vilpittömät kommentit, CBC kertoo.

Tortorella suoritti sirkuksen viimeisen esitysnumeron viime torstaina, kun hän päätti istuttaa (selvästi laiskasti pelanneen) Dubois’in kahden erän ajaksi vilttiketjuun.

– Yhtäkkiä loistava keskushyökkääjä, joka oli ollut vielä kuukausia sitten Tortorellan luottomies, olikin nyt vain normaali pelaaja, jonka ammattimaisuus kyseenalaistettiin julkisesti. Tortorella julkisti medialle heti tämän jälkeen, että Duboisin ”hihnasta” on tullut hyvin lyhyt, eikä hän pelkää tehdä kovia ratkaisuita, CBC kirjoittaa.

Tortorellan synnyttämä mediamyrsky horjutti lopulta Blue Jacketsin organisaation siihen pisteeseen, että Dubois täytyi kaupata mahdollisimman pian pois.