HPK – Pelicans: Kerhon kurjuus jatkuu?
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
HPK – Pelicans
Perjantai 08.01. klo 18:00
Kotoista Liigaa jatketaan toistaiseksi ilman yleisöä. Seurat ja koko Liiga ovat hankalassa rakosessa, sillä jokainen kotiottelu tuottaa merkittäviä rahallisia tappioita. Siitä huolimatta perjantaista eteenpäin mennään täydellä höyryllä. Veto-ottelussamme vaikeaa kautta pelaava HPK saa kovan tasonmittauksen Pelicansilta Rinkelinmäellä.
Näyttää siltä, että kaikki Kerhosta ennen kautta esitetyt uhkakuvat ovat toteutuneet. Voitot ovat kiertäneet kapealla laadulla operoivaa joukkuetta ja sijoitus on ansaitusti sarjataulukon häntäpäässä. Edellinen ottelu Lukkoa vastaan meni pilalle jäähyilyjen vuoksi, vaikka lukemat pysyivätkin tasaisina. Epätasaista yhdistelmää ei ole pelastanut edes taitava maalivahti Emil Larmi. Nähtävissä on, että Larmikin poistuu piakkoin rapakon taakse odottamaan AHL-kauden alkua.
Pelicans on sen sijaan ollut syyskauden yllättäjä – tasapainoinen ja taitava ryhmä on edelleen sarjakolmosena. Kevätkaudelle joukkue kärsii takaiskun, sillä taalajäille kurkottavien Oskari Laaksosen ja Jesse Ylösen pelit Lahdessa on tältä erää pelattu. Pelicansin puolustuksessa debytoi perjantaina U20-joukkueesta nostettu Petteri Riihinen. Casimir Jürgens sekä Jonatan Tanus ovat sairastuvalla.
Lyö vetoa ottelusta:
HPK saa luottoa sitten, kun joukkueesta löytyy elonmerkkejä. Tässä ottelussa positiota otetaan vierasmenestyksestä. Kotietu kutistuu entisestään tyhjien lehtereiden takia ja Pelicansin kertoimet on koettava riittäviksi. Vetosuositus on Pelicans voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,20. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!