Herkullinen arvio: Patrik Laineen Columbus-debyytti tapahtuu todellisessa suomalaismittelössä?
Columbus Blue Jacketsissa odotetaan kuumeisesti Patrik Laineen saapumista paikkakunnalle ja hyppäämistä kaukaloon tositoimiin.
The Athletic-lehden sisäpiiritoimittaja Aaron Portzline kertoo Twitter-tilillään suomalaistykin hoitelevan edelleen Kanadan pääkaupungissa Ottawassa työlupa-asioitaan päästäkseen matkustamaan Yhdysvaltojen puolelle.
Blue Jacketsia seuraava toimittaja rohkeni jo esittää aika-arvion Laineen tulevista päivistä.
Hän uskoo työviisumin järjestyvän torstain-perjantain aikana, jonka jälkeen Laine matkustaisi perjantaina Columbukseen ja viikonloppu (lauantai-sunnuntai) sujuisi karanteenissa.
Ensimmäinen harjoitus olisi vuorossa tämän jälkeen maanantaina ja avausottelu uuden joukkueen paidassa olisi puolestaan suomalaisittain herkullinen: kyseessä olisi varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa pelattava Dallas Stars-kamppailu.
Ottelussa voitaisiin nähdä parhaimmillaan jopa seitsemän suomalaista, kun Blue Jacketsin ryhmään kuuluvat Laineen lisäksi Mikko Koivu ja Joonas Korpisalo. Starsin väreissä viilettävät puolestaan Miro Heiskanen, Esa Lindell, Roope Hintz ja Joel Kiviranta.
#CBJ Patrik Laine remains in Ottawa today, working with officials at the U.S. Embassy in Canada’s capital to obtain a U.S. work visa that will allow him to join the Blue Jackets.
1/2
1/2
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?