Suomi – Slovakia: Nuoret Leijonat jälleen suursuosikki
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Nuorten MM-kisat
Suomi – Slovakia
Keskiviikko 30.12. klo 21:00
Nuorten leijonien vastaan asettuu keskiviikkona Slovakia, joka pelaa jo neljättä alkulohkon otteluaan. Suomen joukkue on kahdessa ensimmäisessä ottelussa tehnyt tarvittavan ja jatkaa puhtaalla pelillä. Slovakiaa vastaankin kaikki muu kuin voitto olisi suuri pettymys.
Sveitsiä vastaan Nuoret leijonat ottivat rutiinivoiton ja vihje ottelun vähämaalisuudesta toi seuraajille vetonousut. Sveitsi-ottelun parhaimmistoon kuului ykkösketjun laidalla viilettävä Kasper Simontaival, joka on nostanut ensimmäisissä peleissä profiiliaan toden teolla. Slovakiaa vastaan kiekollisen pelin on jatkuttava varmana, eikä jäähyboksiakaan saisi kuluttaa yhtä paljoa kuin Sveitsiä vastaan.
Slovakia ei ole mikään taitoihme, mutta sen viisikkopelaaminen on todella tiivistä ja alakerta on maalivahteja myöten toiminut hienosti. Edellinen peli Saksaa vastaan oli todella tasainen ja peli ratkesi vasta jatkoajalla saksalaisten eduksi. Kanadaa vastaan slovakit jaksoivat taistella loppuun asti ja turnauksen avannut Sveitsi-voitto oli tyylikäs työnäyte ennakkoon hieman aliarvioidulta yhdistelmältä.
Lyö vetoa ottelusta:
Suomi on ottelussa suursuosikki, mutta kertoimet eivät riitä kannattavaan sijoitustoimintaan. Maaliodotusarvo ei ole Sveitsi-ottelun lailla mitenkään katossa, joten paras vetokohde on korkeintaan viiden maalin syntyminen: vetosuositus on Ottelussa alle 5.5 maalia kertoimella 2,10. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä on sarjataulukon livetilanne
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä