Suomi – Ruotsi: Leijonat aamujäillä
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Channel One Cup
Suomi – Ruotsi
Lauantai 19.12. klo 10:00
Leijonat joutuvat lauantaina aamuvuoroon, sillä ottelu Ruotsia vastaan pelataan jo aamupäivällä. Aikainen alkamisajankohta antaa ottelulle oman värinsä – pelaajien olisi oltava hereillä aamujäiden aikaan. Molemmilla joukkueilla on turnauksessa alla hyvä avausottelu ja sen päälle on hyvä rakentaa.
Suomi oli odotetusti kokeneella permanentilla heti valmis toteuttamaan Jukka Jalosen pelikirjaa. Kokoonpano oli hätkähdyttävän paljon laadukkaampi kuin marraskuisessa kotiturnauksessa. Tämänhetkinen leijonaryhmä on liikkuva ja taitava. Pelin rytmi ja virtaus oli kohdallaan alusta lähtien. Joukkue – nimenomaan Joukkue – onnistui laajalla rintamalla ja antoi rajallisesti Tshekille aseita. Hieno ja ansaittu voitto Leijonille – tästä on totisesti hyvä jatkaa.
Ruotsi tahkosi Venäjän kanssa tasaisesti aina voittolaukauskilpailuun asti, jossa isännät olivat lopulta onnekkaampia. Tre Kronor jäi laukauksissa kirkkaasti kakkoseksi, mutta väläytteli silti hyviä otteita, eikä pisteen ottaminen ollut missään nimessä mikään vääryys. Tre Kronor ei ole kovinkaan nimekäs joukkue, mutta taitoa siltä löytyy. Avausottelussa Pontus Åberg oli ruotsalaisten tehokkain peluri tehoilla 1+1.
Lyö vetoa ottelusta:
Suomi on asetettu kertoimissa altavastaajaksi, mutta Leijonia voi pitää niukkana suosikkina Tre Kronoria vastaan. Jos Leijonat vielä parantavat toiseen peliin, odotettavissa voi olla iloisia asioita. Vetosuositus on Suomi voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,60. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!