Pelicans – TPS: Paluu areenoille
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
Pelicans – TPS
Keskiviikko 16.12. klo 17:00
Liigassa joulukuun loppupuolella ilman yleisöä pelattavat ottelut tulivat varmasti pelaajille yllätyksenä. Sekä Pelicans että TPS ovat pelanneet edellisen ottelunsa marraskuun lopulla, joten molemmille tuli taukoa noin kaksi ja puoli viikkoa. Uuteen tilanteeseen sopeutuminen ja valmistautuminen tulee olemaan tässä ottelussa avainasemassa.
Oman lisänsä soppaan antavat NHL-lainojen statukset sekä U20 -kisoissa mukana olevat pelaajat. Pelicansilta varmasti poissa ovat loukkaantuneet Niclas Almari ja Jonatan Tanus sekä kisajoukkueessa oleva Matias Rajaniemi. Ennen taukoa Pelicans oli hienossa iskussa – edellisestä kymmenestä ottelusta vain kaksi päättyi tappioon. Kuitenkin joukkueen sisältä tuli kommenttia, että parannettavaakin vielä on ja tauon aikana puutteisiin on pureuduttu.
Tepsiltä nuorten Leijonien mukaan matkasivat Ruben Rafkin, Eemil Viro, Juuso Pärssinen ja Mikael Pyyhtiä. Pelicansin lailla TPS kuuluu syksyn onnistujiin – taitava ja luisteleva joukkue on saanut Raimo Helmisen johdolla palaset kohdalleen alkukauden aikana. Otteet ovat tosin ajoittain heitelleet paljonkin, mutta ennen taukoa turkulaiset nappasivat voiton neljässä viimeisessä ottelussa.
Lyö vetoa ottelusta:
Ainakin tällä hetkellä Pelicans on rankingissa Tepsin yläpuolella ja epävarmasta tilanteesta huolimatta kotivoitto kelpaa varovaisesti vetoihin. Vetosuositus on siis Pelicans voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,20. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia