Liigan absurdi tilanne pakotti reagoimaan – työttömänä ollut suomalaiskonkari palaa kotimaan kaukaloihin: “Rytmi tulee keväällä olemaan ennennäkemätön”
Kuva: Juha Tamminen
Mikkelin Jukurit tiedotti kotisivuillaan, että se on pestannut tolppien väliin maalivahti Mika Järvisen. Kokenut liigatorjuja oli syksyn ajan työtön, ja nyt 32-vuotiaan torjujan pahvi on voimassa loppukauden.
Koronavirustilanne oli omiaan vaikuttamaan Jukurien peliliikkeeseen, sillä lukuisten ottelusiirtojen takia keväästä voi tulla todella ruuhkaisa. Jukurien urheilujohtajan Jukka Holtarin mukaan joukkueen maalivahtiosastolle tarvittiin leveyttä nimenomaan tavallista kiivastahtisemman ja kuormittavamman arjen vuoksi.
– Olemme tällä hetkellä jo yli 15 matsia jäljessä normaalia aikataulua. Pelirytmi tulee siten keväällä olemaan ennennäkemätön ja pituudeltaankin vielä tuntematon. Järvisestä saamme kokeneen pelaajan jakamaan torjujien taakkaa.
Liigassa jo kaudella 2007-08 debytoinut torjuja tietää, että keväästä tulee rankka jakso kaikille.
– Olen ollut sekä omalla urallani että edustamieni joukkueiden kanssa monissa vaikeissa paikoissa, joten uskon, että niistä kokemuksista on jälleen hyötyä.
– Ennen kaikkea ajattelen, että asiat pitää tehdä tosissaan, muttei totisesti. Viimeistään nyt on nähty, kuinka etuoikeutettua jääkiekon pelaaminen on, joten on suorastaan velvollisuus nauttia siitä, että pääsee pelaamaan. Todella innoissani siis tulen Mikkeliin ja Jukureihin.
Lisäksi mikkeliläisjoukkue tiedotti, että kahdeksassa pelissä tehot 1+1=2 tehneen pakki Samuli Piipposen try out -jakso johti sopimukseen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia