Liigajoukkue tarjosi kannattajilleen mieluisan joululahjan: Huippulupauksille jatkodiilit!
Kuva: Juha Tamminen
KalPa tarjosi kannattajilleen tiistaina ennenaikaisen joululahjan. Kuopiolaisryhmä tiedottaa nettisivullaan solmineensa jatkosopimukset puolustaja Kim Nousiaisen (kuvassa) ja hyökkääjä Severi Immosen kanssa.
20-vuotiaan Nousiaisen tuore diili kattaa tulevan kauden ja samanikäisen Immosen kontrahti on puolestaan kolmivuotinen ja ulottuu kevääseen 2024 asti.
– Joukkuetta kasataan erittäin maltilla. Koronan taloudellista iskua ei vielä tiedetä. Kun taloustilanne selkenee, niin etenemme sopimuksissa sen jälkeen, toteaa KalPan urheiljohtaja Anssi Laine.
Nousiainen debytoi Liigassa KalPa-paidassa jo kaudella 2018-19. Läpimurto pääsarjatasolla nähtiin viime sesongilla, jolloin Los Angeles Kingsin kesän 2019 NHL-varaus nakutteli 51 ottelussa tehot 6+13=19. Kuluvalla kaudella kiekollinen pakki on summannut 16 otteluun 6 (4+2) tehopinnaa.
– Kim on noussut isoon rooliin meidän puolustuksessa. Hän pelaa rohkeasti ja on kiekollisesti vahva molemmissa päissä kenttää. Kim sopii täydellisesti joukkueemme tapaan pelata. Hienoa, että saimme jatkon tehtyä ja Kim näkee KalPan paikaksi ottaa tarvittavat askeleet kohti NHL-kaukaloita, Laine hehkuttaa.
Immonen pelasi ensimmäiset Liiga-ottelunsa tänä syksynä ja yhdeksän ottelun saldo on 0+1=1.
– Severissä näemme monipuolisen pelaajan, joka tulee olemaan tärkeä palanen tulevaisuuttamme. Sevussa on paljon vielä kehittymispotentiaalia ja halusimme pitkän sopimuksen. ”Sevun” voittamisen halu näkyy joka päivä hänen tekemisessä ja halussa kehittyä, Laine toteaa.
KalPalla on tällä hetkellä tulevalle kaudelle valmiina 14 pelaajasopimusta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa