Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistuksen sopimus purettu – taustalla ikävä syy
Vaasan Sport ja puolustaja Marcin Kolusz ovat purkaneet loppukautta koskeneen Liiga-sopimuksen perhesyiden takia.
35-vuotias Kolusz pelasi Liigassa yhdeksän ottelua tehden kaksi syöttöpistettä. Puolan maajoukkueen luottosoturi kärsi alkukaudella pienen loukkaantumisen, joka piti hänet poissa kaukaloista.
Koluszin uusi joukkue ei ole vielä tiedossa.
Vaasan Sportin tiedote:
Vaasan Sport ja puolalaispuolustaja Marcin Kolusz ovat yhteisymmärryksessä purkaneet kuluvaa kautta koskevan pelaajasopimuksen perhesyiden vuoksi. Marcin Kolusz saapui täksi kaudeksi Sportin riveihin tryout-sopimuksella ja hyvät otteet poikivat loppukautta koskevan sopimuksen. Syksyllä tullut loukkaantuminen piti miehen sivussa alkukauden peleistä, mutta pelaamissaan yhdeksässä pelissä hän osoitti pystyvänsä pelaamaan myös Liigassa hyvällä tasolla. Nyt aika Sportissa tulee kuitenkin päätöksen pelaajan omasta aloitteesta ja perhesyiden vuoksi sopimus on purettu yhteisymmärryksessä. – Marcin tuli ja toi sen mitä haettiinkin pystyen ottamaan paikkansa joukkueen pelaavasta kokoonpanosta. Kulunut vuosi on ollut kaikella tapaa erilainen niin kiekon kuin koko maailman tilanteen osalta ja pitkä välimatka perheeseen sekä lapsiin teki tilanteesta haastavan. Yhdessä päädyimme tähän ratkaisuun, että hän pääsee lähemmäs perhettään pelaamaan, toteaa Vaasan Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä. Marcin Kolusz on tyytyväinen Sportissa viettämäänsä aikaan. – Olen erittäin ylpeä, että sain tulla Vaasaan, olla osa Sportia ja pelata korkeatasoisessa Suomen Liigassa tällä kaudella. Haluan kiittää koko organisaatiota, pelaajia, valmentajia, kannattajia ja kaikki kenen kanssa olen saanut olla tekemisissä. Kaikki asiat hoidettiin niin viimeisen päälle kuin olla ja voi. Tämä kokemus säilyy muistoissani hienona asiana koko loppuelämäni ajan ja olen kiitollinen saamastani mahdollisuudesta, sanoo Kolusz.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta