KHL-jätti karmaisevassa tappioputkessa: Kohuissa ryvettynään ex-NHL-valmentajan paikka uhattuna?
Köysi KHL-jätti Avtomobilist Jekaterinburgia luotsaavan Bill Petersin ympärillä kiristyy.
Avtomobilist kärsi tiistaina jo yhdeksännen peräkkäisen tappionsa, kun Avangard Omsk kaatoi jekaterinburgilaiset kotonaan 3-1.
Hyvin kauden aloittanut joukkue on pudonnut KHL:n itäisessä konferenssissa nyt kuudenneksi. 55-vuotias kanadalainen löytää selvän syyn ryhmän rämpimiseen.
– Suurin ongelmamme? Emme tee maaleja niin paljon kuin pitäisi. Saamme tilanteita aikaan, mutta emme vie niitä järkevästi loppuun, Peters manaili Championatin mukaan Avangard-tappion jälkeen.
Petersin analyysi vaikuttaa osuvan oikeaan, sillä tappioputkensa aikana Avtomobilist on tehnyt ainoastaan yhdessä ottelussa yli kaksi maalia.
Petersin ura KHL-päävalmentajana alkoi tänä syksynä, mutta ilman Avtomobilistin kurssin pikaista muutosta pesti saattaa loppua lyhyeen.
Kanadalainen joutui viime kaudella eroamaan kesken sesongin Calgary Flamesin päävalmentajan paikalta.
Taustalla olivat entisen NHL-pelaaja Akim Aliun paljastukset luotsin rasistisesta käytöksestä kaudella 2009-10 AHL-seura Rockford IceHogsissa.
Lisäksi Petersin alaisuudessa Carolina Hurricanesissa pelannut puolustaja Michal Jordan kertoi tämän käyttäytyneen pelaajia kohtaan väkivaltaisesti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta