Jokerit oli sössiä ison johdon tappioksi, pitkälle tappioputkelle vihdoin piste – tähtipelaajalla hurja kuormitus

KHL-joukkue Jokerien tappioputki meni poikki joulutauon jälkeen tapaninpäivänä. Joukkue voitti neljän häviön jälkeen, kun Severstal Tsherepovets taipui voittolaukauskisassa 3-4.
Jokerit muni avauserän alussa hankkimansa 3-0-johdon, kun vieraat nousivat vielä ennen ensimmäistä taukoa maalin päähän ja lopulta päätösperiodin alussa tasoihin.
Jokerien tehomies oli pisteet 2+1 nakuttanut ja voittolaukauskisassakin pikkumustan reppuun upottanut Henrik Haapala, myös Veli-Matti Savinainen osui rautojen väliin. John Norman kunnostautui helsinkiläisten toisen ja kolmannen pömpelin ykkössyöttäjänä.
Peli oli 33 torjuntaa ottaneelle Jokerien ruotsalaisvahti Anders Lindbäckille jo viides kahdeksaan päivään. Viikko sitten lauantaina ja sunnuntaina hän pelasi Ruotsin maalilla EHT:tä Moskovassa ja perään maanantaina ja tiistaina KHL:ää samoilla seuduilla.
Helsinkiläispoppoo on voittanut KHL-ottelun edellisen kerran liki kaksi viikkoa sitten 11. joulukuuta. Jokerien osalta kausi jatkuu ylihuomenna Lokomotiv Jaroslavlia vastaan kotona.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!