Jokerit-faneille maukas joululahja: Ykköstykki Brian O’Neill jatkaa ryhmässä pitkällä jatkodiilillä!
Kuva: Ilari Isotalo
Jokereiden ykköstykki Brian O’Neill on solminut helsinkiläisseuran kanssa jatkosopimuksen, joka pitää hänet ryhmässä kevääseen 2024 asti. 32-vuotiaan yhdysvaltalaisen kontrahdista kerrottiin keskiviikkoiltana Jokereiden virtuaalitapahtumassa.
– O’Neill on yksi KHL:n parhaista pelaajista, joka on taidoillaan ja asenteellaan pelannut itsensä jokerikannattajien sydämiin. Hän jättää joka ilta kaukaloon kaikkensa ja on tärkeä johtaja joukkueelle myös kaukalon ulkopuolella. Olemme äärimmäisen iloisia, että hän kokee Helsingin ja Jokerit kodikseen, jossa haluaa pelata myös tulevina vuosina, Jokereiden puheenjohtaja ja GM Jari Kurri hehkuttaa tiedotteessa.
Viidettä kauttaan Jokereissa pelaava O’Neill on ollut kuluvalla sesongilla hirmuvireessä, kun 28 ottelussa on syntynyt peräti 32 (7+25) tehopistettä.
– Jokereissa pelaaminen viiden viime vuoden aikana on tuonut minulle suurenmoista yhteisöllisyyden tunnetta sekä merkitystä. Olen todella kiitollinen Jarille, Jokereille ja Helsingille kaikesta. Näistä syistä olen aina lojaali Jokereille, toteaa O’Neill.
Jokereiden kausi jatkuu 21.joulukuuta vieraissa HK Vitjazia vastaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu