Ville Niemisen ex-joukkueessa oli turbulenssia pitkin syksyä – kaikki pelaajat eivät nielleet luotsin toimintatapoja: “En ollut aiemmin kokenut mitään vastaavaa”
Kuva: Juha Tamminen
Stanley Cup -voittaja Ville Niemisen urakka ruotsalaisjoukkue Modon luotsina ei mennyt ihan lapaan. Maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, Allsvenskaniin alkavaksi kaudeksi jopa nousijasuosikkina lähtenyt joukkue romahti suomalaisen alaisuudessa sarjan hännille.
Nieminen otti ja lähti surkean syksyn takia seuran peräsimestä itse. Nyt ruotsalaislehti Expressen on kertonut jutussaan, että seuran sisällä on ollut vuoristorataa pitkin syksyä.
Eräs nimetön hahmo kertoo, ettei pelaajisto ollut samalla sivulla Niemisen kanssa pelikirjasta puhuttaessa. Niemisen ohjeita ei kuulemma sisäistetty, eivätkä pelaajien roolit menneet näille jakeluun.
Nimetön lähde on kertonut ruotsalaislehdelle, että kerran tätä moitittiin liian lyhyestä vaihdosta.
– En ollut aiemmin kokenut mitään vastaavaa.
Modossa on ollut muutama pohjoisamerikkalainen pelaaja, ja he ovat kuulemma arvostaneet Niemistä, mutta vastaavasti joukkueen nuoriso-osasto ei ole ostanut suomalaisen lähestymistapaa. Seuran johtoporras oli huolissaan omistaan pidemmän aikaa.
Ruotsin mestaruuden keväällä 2007 voittanut joukkue on Allsvenskanissa viimeistä edellisenä. Sijan 13 porukka on kerännyt kymmenestä pelistä onnettomat kymmenen pinnaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!