Ville Nieminen otti ritolat ja Modo alkoi heti voittamaan – ex-pelaaja lyttäsi suomalaisen kenties yksin jättäneen seuran totaalisesti: ”Täysin sairasta”
Kuva: Juha Tamminen
Ruotsalaisseura Modosta äskettäin lähteneen Ville Niemisen aika joukkueen peräsimessä oli täynnä turbulenssia. Allsvenskanin nousijaehdokas vajosi syksyllä sarjan hännille, mutta suomalaista puolusteltiin pelaajien toimesta. Toisaalta osa oli myös sillä kannalla, ettei luotsin metodit olleet toimivia.
Pelaajaurallaan muun muassa Ruotsin ja Sveitsin pääsarjoissa sekä AHL:ssä pelannut Expressenin toimittaja Sanny Lindström haukkui eräässä kolumnissaan Modon syvimpään mahdolliseen suonsilmäkkeeseen. Modo on Lindströmin mukaan yksiselitteisesti surkea tapaus.
– Nieminen oli yhdeksän ottelun ajan luotsina – se on täysin sairasta! Olen nähnyt, kuten muutkin, että Modo pelaa huonosti, hitaasti ja tylsästi.
Sitten asiantuntija nosti esille olennaisen pointin. Liekö suomalainen Stanley Cup -voittaja jäänyt esimerkiksi liian yksin, oman onnensa nojaan?
– Kysymys kuuluu, että onko Niemistä itseään valmennettu tai muokattu sitä kohti, kuinka Modo haluaa pelata?
Lindström arvelee, ettei Modossa tiedetä itsekään, kuinka seura haluaa pelata.
– Nyt vaaditaan selkeyttä sen suhteen, mitä seura haluaa olla, jotta muualta, toisesta kulttuurista tulevalla luotsilla olisi mahdollisuus onnistua.
– Ja Modolta puuttui tämän asian suhteen selkeys.
Ruotsin vuoden 2007 mestarijoukkue Modo keikkuu 14 joukkueen Allsvenskanissa nyt 11:ntenä. Se on voittanut Niemisen lähdön jälkeen kummatkin pelinsä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!