Toistaiseksi ainoa kiekkoseura Suomessa: KalPa tiedottaa merkittävästä uudistuksesta
Kuva: Ilari Isotalo
KalPa tiedottaa nettisivullaan, että se on julkaissut ensimmäisenä suomalaisena kiekkoseurana oman Code of Conduct eli eettisen ohjeistonsa.
Eettisen ohjeiston taustana on tiedotteen mukaan luoda kaikille Liiga-seuran taustayhtiö KalPa Hockey Oy:ssä työskenteleville pelisäännöt siitä, millainen on seuran tapa toimia, ja mikä on sallittua ja mikä ei. Ohjeisto koskee tiedotteen mukaan osittain myös organisaation yhteistyökumppaneita.
– Olemme tehneet jo aiemmin laajaa yhteiskuntavastuutyötä ja parin viime vuoden ajan aktivoituneet omaa toimintaamme koskevissa ympäristövastuukysymyksissä. Maailma muuttuu kovaa vauhtia ja koemme että nyt on hyvä aika tuoda meille tärkeitä asioita selkeämmin esille ja siten sitoutua entistä vahvemmin omiin arvovalintoihimme, toteaa KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman.
KalPa Code of Conduct sisältää kaikkiaan kymmenen kohtaa ja toimintaohjeita löytyy esimerkiksi siitä, kuinka seuralaisten odotetaan toimivan suhteessa ympäristöön, ihmisoikeuksiin tai työturvallisuuteen liittyen. Urheiluliiketoimintaan liittyen mukana on myös omat lausekkeet vedonlyöntiin ja dopingiin liittyen.
KalPa Code of Conduct löytyy kokonaisuudessaan seuran nettisivulta täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!