Tappara – Ilves: Tauolta derbyyn
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
Tappara – Ilves
Perjantai 13.11. klo 18:30
Perjantaina tahkotaan kauden toinen Tampereen paikallispeli. Tällä kertaa on Tapparan vuoro toimia isäntänä. Ensimmäisessä jäsentenvälisessä Ilves oli selkeästi parempi ja vei ottelun ansaitusti lukemin 5-2. Tällä kertaa molemmat joukkueet tulevat derbyyn tauolta, sillä viikolla kummallakaan joukkueella ei ollut pelejä.
Tappara päätti viime rupeaman jatkoaikavoittoon, kun joukkue tuli väkisin KooKoota vastaan lopussa tasoihin ja vei ottelun Michael Špačekin maalilla. Tapparan alkukausi on yleensäkin ollut sangen keskinkertainen – pirteämpää ilmettä kaivattaisiin ja hyökkäyksiin lähtö on usein aivan liian hidasta. Joukkue on kuitenkin peruslaadukas ja dieselkoneen lähdettyä käyntiin kirvesrinnat tulevat tarjoamaan kannattajilleen vielä iloisia hetkiä.
Ilves on ollut paria ulospuhallusta lukuun ottamatta todella hyvä koko alkukauden. Kannattajat eivät pelkää mitään niin paljon kuin NHL-kauden alkamista, sillä Ilveksen runko nojaa pelottavan paljon NHL-lainoihin. Sarjakärjessä majailevat tupsukorvat ovat tehneet eniten maaleja koko Liigassa. Arttu Ruotsalainen on koko Liigan pistepörssissä kakkosena 15 tehopisteellään. Ilveksen tason leveydestä kertoo se, ettei Kalpa -ottelussa Tshekin maajoukkueessakin pelannut Ondrej Roman mahtunut kokoonpanoon.
Lyö vetoa ottelusta:
Joukkueiden dynamiikka voi tietysti muuttua tauon aikana, mutta tähän asti nähdyn perusteella Ilves on joukkueista niskan päällä. Derbyissä on oma magiikkansa, muttei vetomielessä ottelussa ole muuta lähtökohtaa kuin Ilves voittaa ottelun kertoimella 2,40. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!