LAHTI. Eletään helmikuuta 2018. Pelicansin hyökkääjä Iikka Kangasniemen kauden aiemmista maagisista kiekollisista ratkaisuista ja pisteistä ei ole tietoakaan. Pelaaja vetää sydäntalven pimeän kuukauden pisteittä, vaikka koko runkosarjakauden saldo on lopulta komea 17+19=36 (0).

Myöhemmin pelaaja jättää Lahden ja suuntaa HIFK:hon. Lahtelaisen kiekkoyleisön, voitonnälkäisen väen, eleistä on havaittavissa se, että laituri jättää faneihin lopulta happaman maun. “Takinkääntäjä!”

Maaliskuussa 2019 myrsky vesilasissa sen kuin kasvaa. Kangasniemi upottaa Pelicansin helsinkiläisten väreissä jatkoerämaalilla Lahdessa pelatussa puolivälierässä. Buuauskonsertti on vailla vertaa.

Hypätään marraskuuhun 2020. Kaikki on toisin. Ennakkoon Liigan pohjamutiin arvioitu Pelicans loistaa Liigassa kolmosena, ja virtuoosi Kangasniemi on elementissään. Kauden 17 peliä ovat tuoneet tehot 5+10=15 (+1).

Takinkääntäjä-heitot sosiaalisessa mediassa ja muualla ovat vaienneet. Virtuoosi on kaikesta päätellen yksi vaativan lahtelaisyleisön suurimmista suosikeista.

– Nyt kuuluu kaikin puolin hyvää! Kaikki on mennyt täällä hyvin, olen nauttinut pelaamisesta. Kentän ulkopuolellakin olen viihtynyt hyvin.

Niin kliseistä, mutta toisaalta mainittujen tapahtumien rinnalla poikkeuksellisen kuuloista.

– Hyvillä fiiliksillä tulin takaisin Lahteen, edellisestä kerrasta on hyviä muistoja. Oli helppoa tulla. Paikka on tuttu, sekuntia vajaat 18 minuuttia ottelua kohden pelannut Kangasniemi selvittää.

– Sain otettua isoa roolia ja näin, että täällä on hyvä mahdollisuus kehittyä pelaajana.

Vaikka Kangasniemi oli HIFK:ssa kultakypärä, sai hän lähteä Helsingistä. KUVA: Juha Tamminen.

Jatkuvaa kehittymistä

Pelicans-luotsi Tommi Niemelä on painottanut haastatteluissa jatkuvasti päivittäistä kehittymistä. Nuorten maailmanmestariluotsin toimintatapa on johtanut Pelicansin sellaiseen liitoon, jonka aikana se on hävinnyt kymmenessä edellisessä pelissä yhden ainoan kerran.

Lahtelaislauman henkeä kuvastaa oivasti pelaajien jatkuvat maalituulettelut.

– Joo, on se oikein tulkittu. Joukkueessa on tosi hyvä henki ja meininki.

Sanotaan, että jos parikymmentä pelaajaa menee kohti yhteistä tavoitetta, on se ideaalimpi tilanne kuin se, että yksilöt loistaisivat erityisen paljon muiden jäädessä varjoon. Henkisellä kapasiteetilla on valtava merkitys ainakin lahtelaisessa kiekossa.

– Kyllä! Tietysti pitää olla hyvässä kunnossa, mutta kyllä se henkinen puoli, nauttiminen ja rento fiilis on tärkeää.

– Voittoja on tullut hyvin. Koitetaan kehittyä joka päivä yksilöinä ja joukkueena. Sitä kauttahan se peli kehittyy! Vieläkin on tietysti kehitettävää, ja sitä koitetaan tehdä joka päivä.

Ylivoimainen ylivoima

Pelicansin maaginen vire on konkretisoitunut eniten sen suorastaan ylivoimaisessa ylivoimapelissä. Vauhdikasta kiekkoa pelaavan Pelicansin ylivoima oli tähän viikkoon lähdettäessä 28,21, ja seuraavaksi paras oli Ilves lukemin 27,63. Ylivoimamaalin joukkue on pystynyt iskemään keskimäärin 5.29 minuutin välein. Ilveksen lukema oli ennen uutta viikkoa 6.01.

– Ylivoimalla meillä on aika hyvä kombinaatio, kaikki pystyvät tekemään maaleja ovat omilla paikoillaan hyvin hereillä. Siinä ei tarvitse hirveästi miettiä, pitää huolehtia vain siitä, että on itsekin hereillä ja valmiina, Kangasniemi virnistää.

Miten ne Kangasniemen takomat 15 pinnaa – voisi kuvitella, että lämmittävät mieltä?

– Totta kai tuntuu hyvältä. Alkuun oli useampi peli, ettei tullut tulosta, vaikka peli kuitenkin kulki hyvin. Se oli oikeastaan vain ajan kysymys, että niitä alkaa tulemaan.

– Mutta työntekoa pitää jatkaa, nöyrästi eteenpäin.

Pelicansissa, kuten muuallakin Liigassa on paljon niin sanottuja keikkamiehiä, jotka odottelevat muiden sarjojen alkua.

– He ovat sopeutuneet mun mielestä hyvin tänne. En itse asiassa ajattele heitä sen erilaisemmin kuin ketään muitakaan (sopimuspelaajia). Ovat samalla lailla osa joukkuetta, ovat hyviä jätkiä, Kangasniemi viittaa Ryan Laschiin ja kumppaneihin.

Mastokaupungin ylpeyden vire on siinä mielessä todella yllättävää, että seuraa koeteltiin kesällä kovalla kädellä yt-neuvotteluiden, pelaajien lomautusten ja muiden härdellien leimatessa arkea.

– Oon yrittänyt itse miettiä niin, että keskityn vain niihin asioihin, mihin pystyn vaikuttamaan, ja koitan pitää itseni terveenä. Niitä juttuja on turha stressata, mitä käy itsestä riippumatta, parhaimmillaan maaginen kiekonkäsittelijä hymähtää.

Eli meneekö Kangasniemi korona-arjessa kliseisesti sanottuna päivä kerrallaan eteenpäin?

– Aika lailla päivä kerrallaan, mutta en ole hirveästi ottanut stressiä.

Kangasniemen arki ei ole muuttunut paljoakaan.

– Tietysti ei voi pyöriä kaupungilla sun muuta, tiettyjä juttuja pitää ottaa huomioon.

Ruotsi ei ollut pakokeino

Kangasniemi pelasi viime kaudella HIFK:ssä lopulta vain 31 runkosarjan peliä pistein 6+11=17 (0), kunnes hän sai lähteä Helsingistä. Pelaaja suuntasi Ruotsiin maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle HockeyAllsvenskaniin. Siellä hän iski MODO:ssa 10 runkosarjan pelissä pistein 2+3=5 (+1), pari nousukarsintapeliä toivat saldon 0+1=1 (0).

– Se oli hyvä reissu, ja hyvä kokemus. Lätkä oli vähän erityyppistä, kuin mihin Suomessa on tottunut. Kyllä se oli kivaa aikaa. Harmi, että jäi lyhyeksi.

Lähtö Ruotsin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle ei ollut esimerkiksi mikään hätänappulan painaminen tai pakokeino karata HIFK:sta. Lähtö yllätti monet kiekon seuraajat.

– Sain siellä vastuuta. Peli oli vähän offensiivisempää, ja kaukalot olivat isommat. Kiekkoa pidettiin aika paljon.

– Heillä oli tavoite nousta SHL:ään ja se näyttikin hyvältä. Yritin auttaa joukkuetta. Nousu olisi varmaankin toteutunut, mutta pelit loppuivat kesken.

– Ilmoitus kauden lopusta tuli yhtenä lauantaina ja seuraavana keskiviikkona lähdin Suomeen.

Nyt Kangasniemi on hyvässä tilanteessa, kun hän ylipäätään saa pelata – HIFK:ssa, saatika nykyarjessa se ei ole itsestäänselvyys. Tällä hetkellä työttömänä on kymmeniä pelaajia, joilla riittäisi Liigaan heittämällä.

– Kyllä pitää olla tosi kiitollinen, että on hommia. Hallille on hauska tulla. Niin kuin sanoit, ilman töitä on tosi paljon pelimiehiä. Se ei varmasti ole helppoa…

Onko Kangasniemellä niistä mystisistä HIFK-ajoista vielä jotain sanottavaa?

– Ei sitä mun mielestä tarvitse kommentoida. Nyt olen tyytyväinen arkeen, kaikki on hyvin.

Niin näyttää olevan. Sarjakolmonen Pelicans lähti uuteen viikkoon kymmenen ottelun kuntopuntarin piikkinä ja Kangasniemikin keikkui pistepörssissä 14:ntenä.