Sport – JYP: Kumman suunta kääntyy?
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
Sport – JYP
Torstai 26.11. klo 18:30
Torstaina pelataan vain yksi liigaottelu. Siinä sarjataulukon pohjamutiin juuttuneet Sport ja JYP yrittävät saada tappioputkiaan poikki. Molemmilla on takana vaikea alkukausi ja pisteitä on karttunut plakkariin vain yhden pisteen pelikohtaisella keskiarvolla. Tämäniltainen peli on tärkeä mahdollisuus kääntää suuntaa molemmille joukkueille.
Sport kävi lauantaina hakemassa vieraspisteen SaiPalta. Sportin puolustus toimi aiempia otteluita paremmin ja vaasalaisten prässikin toimi lähes kaksi erää moitteitta. Lopulta SaiPa tuli tasoihin ja vei jatkoajalla ottelun nimiinsä ylivoimamaaleilla. Risto Dufva sai kesken vaikean jatkon tärkeän osoituksen luottamuksesta, kun miehelle sorvattiin jatkopahvi. Michael Keräsen ja Mika Partasen toivotaan tuovan lisää tulivoimaa kotkapaidoille.
JYPin tiistaisessa pelissä suurimman huomion vei Juhamatti Aaltosen loistokas paluu Kärppien paitaan. JYP jäi ottelussa soittamaan toista viulua aivan ottelun alkua lukuun ottamatta ja oli paikoitellen todella köysissä oululaisten kanssa. Tässä vaiheessa on todettava, ettei talousvaikeuksista kärsivän hurrikaanilauman rosterissa riitä aivan taso Liigan parhaita nippuja vastaan. Kaudesta on tulossa monessakin mielessä pitkä.
Lyö vetoa ottelusta:
Sport on asetettu kertoimissa selkeäksi suosikiksi ja se on hieman yllättävää. Tässä ottelussa JYPillä on lähes tasavertaiset mahdollisuudet napata pisteet kotiin Vaasasta. Lyödään vetoa sen puolesta, että vieraat nappaavat ottelusta vähintään pisteen: Tasoitusveto, JYP +0.5 kertoimella 1,81. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!