Koronaviruspandemia on aiheuttanut runsaasti haasteita Ruotsin pääsarja SHL:lle ja länsinaapurissa pohditaan jo tässä vaiheessa kautta erilaisia vaihtoehtoja pudotuspelien läpiviemiseksi ensi keväänä.

SHL:n urheilupäällikkö Johan Hemlin myöntää sarjan miettivän myös jatkopelien pelaamista ainakin osittain NHL:n syksyn playoffseista tutulla kuplamallilla, jossa joukkueet kerättäisiin samalle paikkakunnalle ratkaisemaan mestaruus.

– Sellaisia suunnitelmia on olemassa, vaikka me emme ehkä kutsuisi sitä kuplaksi. Voisimme ehkä sijoittaa neljä viimeisenä jatkossa olevaa joukkuetta areenalle, jonka lähellä olisi hotelleja ja saisimme hoidettua eri asiat, kuten esimerkiksi turvallisuusseikat keskitetysti. Tämä on yksi vaihtoehdoista, joita pohdimme, Hemlin totesi C Morelle Aftonbladet-lehden mukaan.

Vielä toistaiseksi SHL ei ole pohtinut mahdollisia areenoita jos suunnitelmaan päädytään.

”Kuplamalli” on kuitenkin vain yksi vaihtoehdoista.

– Kaikki riippuu miltä pandemiatilanne näyttää maalis-huhtikuussa. Ei ole mahdollista vahvistaa mitään vaihtoehtoja näin aikaisin. Kukaan ei vielä tiedä mikä tilanne tulee olemaan, joten pidämme useita optioita auki vielä pitkään, Hemlin toteaa.

Ruotsin koronavirustilanne on erittäin vaikea, ja maassa on todettu virustilastoja keräävän Worldometers-sivuston tietojen mukaan jo yli 200 000 tartuntaa.