Romuttivatko ennakkoasetelmat leijonan Venäjän “poikien” käsittelyssä? Jukka Jalonen vastaili kuumiin kysymyksiin: ”Pelaajatkin tiesivät, mistä on kyse”

© Kuva: Leijonat.fi

HELSINKI. Leijonat taipui Karjala-turnauksen avausottelussa Venäjälle tylyin luvuin 2-6. Suomi ei päässyt päävalmentaja Jukka Jalosen mukaan kansainväliseen huippuvauhtiin kaikilta osin avauserässä, jossa vieras latoi kolme maalia. Suomen olisi pitänyt muun muassa kamppailla kovempaa ja kaivaa kiekkoja.

Ottelun ennakkoasetelmat olivat kiehtovat: Sinivalkoinen lauma lähti peliin liigajoukkueella, kun esimerkiksi Jokereista se ei voinut ottaa yhtään KHL-pelaajaa. Venäjä puolestaan saapui Suomeen niin sanotulla U20-joukkueella. Mikä Jalosen yllätti rökälevoiton ottaneessa venäläispoppoossa?

– Ei mikään. Mikä yllättäisi, aika monta kertaa olen otellut niitä vastaan, ovat kansainvälisen tason kovia menijöitä. Uskon, että meidän pelaajatkin tiesivät, mistä on kyse.

Leijonilla oli toisessa erässä sauma kääntää peli ylivoimilla ja muutenkin syntyneiden maalipaikkojen myötä. Esimerkiksi 2-3-tilanteessa peli olisi ollut toinen.

Vaikuttivatko ennakkoasetelmat lataukseen?

– No kaikkihan on mahdollista, mutta enemmän oli jännitystä kuin jotakin muuta. Kaikki, ketkä lätkää seuraavat, tietävät Venäjän parikymppisten joukkueen. En jaksa uskoa, että kukaan kuvittelee jotain, että kun oli nuorempia vastassa, niin ei tarvitsisi vetää täyttä, Jalonen kuittasi kuumaan kysymykseen.

– En usko että, kukaan kentällä olleista häpesi. Kaikki oli pelissä ja voittoa lähdettiin hakemaan.

– Vastustajan ennakkoasetelmaan ei tarvitse minun mielestä juuttua.

Synkkiä vivahteita iltaan toi lisäksi Ässien Peter Tiivolan loukkaantuminen. Mikä on miehen tilanne?

– Ei ole mitään tietoa, suomalaisluotsi kuittasi.

Kun Nuorten Leijonien loppuviikon harjoituspelit peruttiin, voisi tuosta joukkueesta olla nyt tulossa paikkaaja esimerkiksi Tiivolan paikalle. Voisiko vaikka Anton Lundell pukea leijonapaidan ylleen?

– Ei voi koskaan sanoa, että ”ei koskaan”, mutta ei ole tullut mieleenkään. Tiivola loukkaantui ja se on sentteri… Meillä on pelaajia riittävästi pelata turnaus loppuun. Katsotaan loppuun asti, ei mennä asioiden edelle.