NHL-tähtimaalivahti ylistää nuorta venäläislupausta – uskoo Juuse Saroksen jäävän kakkoseksi Nashvillessä
Nashville Predators varasi kuluvan vuoden NHL-varaustilaisuuden 1. kierroksella sukupolvensa lupaavimpana maalivahtina pidetyn Jaroslav Askarovin, jonka loisto-otteet keräsivät kiitosta viimeksi Karjala-turnauksessa nuorukaisen johdatettua Venäjän nuorisojoukkueen turnauksen voittoon.
NHL:n viime kauden parhaana maalivahtina palkittu Askarovin maanmies, Tampa Bay Lightningin Stanley Cupin voittoon torjunut Andrei Vasilevski uskoo Predatorsin sopivan Askaroville loistavasti.
– En ole nähnyt yhtäkään kokonaista ottelua, mutta mikäli maalivahti valitaan noin korkealla varaustilaisuudessa, hän on epäilemättä yksi Venäjän jääkiekon suurimmista lupauksista.
– Nashville on erittäin hyvä joukkue hänelle. He katsovat jo tulevaisuuteen ja tarvitsevat nuoren maalivahdin. Pekka Rinne pelaa viimeisiä hetkiään ja Juuse Saros… no, hän on hyvä maalivahti. Toisinaan hän pelaa upeasti, mutta Askarovilla on kaikki ominaisuudet hänen haastamisekseen, Vasilevski arvioi Championat-sivustolle antamassaan haastattelussa.
Vasta 18-vuotias Askarov on pelannut tällä kaudella neljä ottelua KHL:n mahtiseura Pietarin SKA:n riveissä. Nuorukaisen otteet ovat olleet huumaavia 192-senttisen maalivahdin torjuntaprosentin ollessa peräti 96,0. Miehen päästettyjen maalien keskiarvo näyttää lukemaa 1,10.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Patrik Laineesta shokkiuutinen
- Montreal-GM:ltä kova lausunto Patrik Laineesta
- Kiekko-Espoo: raju takaisku!
- Liigan maalipörssin voittaja: tässä uusi seura
- TPS teki pelaajahankinnan – Liiga-mestari sisään pätkäsopimuksella
- JYPiltä jättimäinen sopimusuutinen!
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – ykköskierroksen varaus siirtyy uusiin maisemiin
- Vegas Golden Knights monivuotiseen sopimukseen Carter Hartin kanssa
- Näkökulma: Jokereilta hurmoksellinen paluu Ilmalaan – Liigaan seuralla ei silti ole asiaa
- Lähde: Ruotsalaisseura yrittää napata Kärppien maalipyssyn
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Ei ole totta! HIFK:n uusi hankinta loukkaantui heti
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Patrik Laine: yllätyskäänne!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- Ismo Lehkonen täräytti rajun kommentin Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti pysyy korkki kiinni”
- Liigan kärkiseura iski pöytään ison sopimuksen!