Muistatko Joe Sakicin nerokkaan pelaajakaupan NHL:ssä? Tämä jättitreidi näyttää nykyvalossa todelliselta ryöstöltä
Colorado Avalanchen legendojen joukkoon itsensä jo pelaajaurallaan kammennut seuran nykyinen GM Joe Sakic on nostanut joukkueensa muutamassa vuodessa naurunaiheesta NHL:n mestarisuosikiksi.
Seurapomo teki kolme vuotta sitten jättimäisen, kolme seuraa käsittäneen treidin, joka näyttäytyy varsinkin nykyvalossa melkoisena neronleimauksena. Sakic päästi Coloradossa kiukutelleen kärkivaraus Matt Duchenen Ottawa Senatorsiin, joka puolestaan kauppasi silloisiin tähtihyökkääjiinsä lukeutuneen Kyle Turrisin Nashville Predatorsiin.
Vastineena Avalanche sai lupaavan puolustaja Samuel Girardin, hyökkääjä Vladislav Kamenevin, maalivahti Andrew Hammondin sekä hyökkääjä Shane Bowersin. Girardista on sittemmin kehittynyt yksi Avalanchen kärkipuolustajista, mutta varsinkin seuran kaupassa saama vuoden 2019 1. kierroksen varausvuoro on nousemassa täysin omaan luokkaansa. Avalanchen Senatorsilta saama 1. kierroksen varausvuoro nousi lopulta varausarvonnan nelossijalle, jolta Sakic nappasi Avalanchen nykyisen ykkösprospektin, puolustaja Bowen Byramin. NHL:ssä tulevalla kaudella debytoivasta Byramista odotetaan Cale Makarin ohella seuran tulevaisuuden kärkipuolustajaa.
Avalanche sai kaupassa lisäksi kesän 2018 toisen kierroksen varausoikeuden, jonka se käytti keskushyökkääjä Filip Hållanderiin. Jättikaupassa lisäksi saamallaan vuoden 2019 kolmoskierroksen varausoikeudella seura nappasi hyökkääjä Matthew Stienburgin. Kaksikosta kumpikin on toistaiseksi katsomaton kortti NHL-tasolla.
Senatorsin ja Nashvillen kannalta kauppa ei mennyt aivan yhtä putkeen. Samantien jättimäisen kuuden vuoden ja 36 miljoonan dollarin sopimuksen Predatorsin kanssa solminut Turris ostettiin ulos sopimuksestaan viime kauden jälkeen – neljä vuotta ennen sopimuksen umpeutumista.
Duchene puolestaan kaupattiin Senatorsista juuri Predatorsiin heti seuraavalla kaudella. Miehen nykyinen, kahdeksan miljoonan dollarin vuosipalkan sisältävä sopimus lasketaan puolestaan yhdeksi tämän hetken surkeimmista NHL-diileistä. Duchenen sopimusta on kaiken lisäksi jäljellä vielä kuusi vuotta.
LUE MYÖS: Aleksander Barkov paljastaa: olisi päätynyt NHL:n ”suomalaisseuraan” – Florida ehti ensin
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu