Liigan koronaongelmat jatkuvat: Rajoitukset aiheuttavat jälleen ottelusiirtoja

Pahentuva koronavirustilanne aiheuttaa tällä kertaa muutoksia Pelicansin tuleviin otteluihin
Koronatilanne on heikentynyt Päijät-Hämeessä, jossa epidemia on nyt leviämisvaiheessa ja alueella otetaan ensi viikolla käyttöön uusia rajoitustoimenpiteitä koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Kaikki yli 10 hengen yleisötilaisuudet kielletään maanantaista 30.marraskuuta alkaen. Rajoitustoimenpiteet kestävät 14.joulukuuta asti.
– Ihmisten turvallisuus on kaikki kaikessa, joten ymmärrämme hyvin päätöksen. Meille tämä kuitenkin aiheuttaa lisää taloudellisia haasteita, sillä normaalisti marraskuun loppu ja joulukuun alku ovat pikkujouluaikaa ja kassan näkökulmasta ylivoimaisia pelipäiviä. Nyt meillä tulee lähes kuukauden kotiottelutauko, joten iso työ tämän paikkaaminen on, toteaa Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen seuran nettisivulla.
Rajoitustoimenpiteistä johtuen Pelicansin 5.joulukuuta pelattavaksi suunniteltu kotiottelu Lukkoa vastaan siirtyy ja uusi pelipäivä on 19.joulukuuta. Lisäksi 12.joulukuuta otteluohjelmassa ollut kotiottelu HIFK:ta vastaan siirtyy ja uusi pelipäivä on 9.tammikuuta 2021.
Liiga vahvistaa nettisivullaan myös kahden Pelicansin vierasottelun siirrot.
8.joulukuuta pelattavaksi merkitty Lukko–Pelicans siirtyy pelattavaksi 5.joulukuuta ja 10.joulukuuta suunnitellun Jukurit-Pelicans-kamppailun uusi päivämäärä on 12.joulukuuta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä James van Riemsdykin uusi NHL-seura!
- Jesse Puljujärven siirtosaagassa käänne – tässä uusi seura?
- Liiga-seuran tehotykki: Uusi seura löytyi!
- Mitch Marnerilta viiltävä kuitti Torontolle – paljasti syyn Vegas-siirrolle
- NHL-supertähden loukkaantumisesta uutta tietoa: ”Tuskin pelaan enää”
- Carolina Hurricanes hankki tähtipuolustajan pelajaakaupalla NHL:ssä – isolla hintalapulla
- Mikael Granlundille jättipalkka – valitsi todellisen yllätysseuran!
- Kaapo Kähkönen löysi uuden osoitteen NHL:stä!
- Corey Perry löysi uuden NHL-seuran!
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- Colorado ja Columbus leipoivat jättitreidin NHL:ssä – tuore tähtihankinta sai lähteä!
- NHL-pistelingolta suora ilmoitus: maisema vaihtuu!
- Toimittaja: Joonas Rask vaihtaa Liiga-seuraa!
- Florida rysäytti kaksi vaihtokauppaa – Liigassa pelannut NHL-vahti haaviin!
- TPS jysäytti jättikaappauksen: Tähtihyökkääjä haaviin!
- Liiga jää taakse – pistelinko suuntaa Venäjälle!
- 18-vuotias NHL-superlupaus sai fanit sekaisin – valitsi eksoottisen pelinumeron!
- Michael Jolyn uusi joukkue selvisi!
- TSN: Mikael Granlundista iso paljastus!
- Nyt jysähti – Jevgeni Kuznetsov tekemässä paluun NHL:ään!