Kahdeksan kuukauden pelitauko pian ohi! Jokereihin palannut sentteri innoissaan – ”Kysyttiin haluanko pelata lätkää”
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
Jokerit joutui ryhmästään viikonloppuna löytyneiden tuoreimpien koronavirustartuntojen vuoksi hankkimaan pikavauhtia uusia pelaajia saadakseen joukkueen kasaan tiistain otteluunsa SKA Pietaria vastaan.
Ryhmään liittyivät hyökkääjät Matias Myttynen ja Mika Partanen, sekä puolustaja Joonas Järvinen.
Myttynen on helsinkiläisjoukkueelle tuttu jo noin vuoden takaa, jolloin tamperelainen nähtiin Jokerit-paidassa kuudessa KHL-ottelussa.
Jokerit-pestinsä jälkeen loppusesongin SHL:n Malmö Redhawksissa kiekkoillut Myttynen on ollut alkukauden ilman joukkuetta.
– Kysyttiin, että haluanko pelata lätkää ja vastasin, että haluan. Nyt ollaan täällä, Myttynen avasi uusimman pestistä taustoja Jokereiden nettisivulla.
Sentterin pelihalut ovat tapissa, sillä edellisistä peleistä on ehtinyt vierähtää jo kahdeksan kuukautta. Tiedossa on varmuudella ainoastaan SKA-ottelu, mutta surkutteluun hän ei halua syyllistyä.
– Olen mennyt posin kautta. Olen reissannut ympäri ämpäri monta vuotta ja nyt on saanut olla kotona pidempään. Osittain on ollut myös omaa valintaa odottaa, mutta kyllähän nyt on jo kauhea hinku pelaamaan. Hienoa, että huomenna pääsee yhden matsin pelaamaan ja sitten katsotaan eteenpäin, Myttynen toteaa.
Uutta työpaikkaa etsiessään 30-vuotias hyökkääjä on harjoitellut ”kohtalotovereidensa” kanssa Tampereella.
– TyKin jätkiä eli Tampereen Työttömiä Kiekkoilijoita pitää kiittää. Heidän kanssaan on kuntoa rakennettu ja pidetty yllä. Hyvältä kyllä tuntuu, koska siellä on pystytty pienelläkin porukalla pitämään hyvä meininki päällä, Myttynen toteaa ja jatkaa:
– Se on ollut ihan tämän syksyn pelastus. Kaikki jätkät ovat vetäneet pirun hyvällä asenteella ja siellä olisi paljon hyviä pelaajia tarjolla, kun joku vain ottaisi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura