Tshekkilegenda Jaromir Jagr ei ole pelannut kuluvalla kaudella vielä otteluakaan omistamansa Rytiri Kladnon riveissä.

48-vuotiaan taiturin pelaajaura ei silti ole suinkaan vielä ohi. Jagr avasi tilannettaan NHL:n virallisella nettisivulla.

– Tämä on ollut poikkeava vuosi aiemmista. Emme tiedä mitä huomenna tapahtuu ja se vie paljon energiaa. En ole harjoitellut tänä vuonna niin kovaa kuin aiemmin, mutta haluan silti pelata. Luulen, että paluu saattaa tapahtua pudotuspeleissä, Jagr toteaa ja jatkaa:

– Haluan olla pelaaja, joka auttaa joukkuettaan voittamaan. En ole juuri nyt sellainen pelaaja, mutta haluan auttaa (Kladnon) paluussa ylimmälle sarjatasolle.

Kladno putosi viime kauden päätteeksi Tshekin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.

Yksi kaikkien aikojen jääkiekkoilijoista ei osaa sanoa kuinka kauan pelaajaura vielä kestää, sillä pelaaminen muuttuu vuosi vuodelta hankalammaksi ja myöskään motivaatio ei ole entisellään. Jagr kuitenkin vakuuttaa, ettei kuluva kausi ole uran viimeinen. Syykin on selvä.

Kladno pelaa joulukuussa 2021 ulkoilmaottelun, jossa Jagr aikoo olla mukana.

– Meidän oli tarkoitus pelata talviklassikko-ottelu, mutta se siirrettiin, joten en voi lopettaa tähän. Lupasin pelata siinä ottelussa, Jagr vakuuttaa.