Vaihteeksi iloisia koronauutisia! Kärpät-pomo innoissaan: ”Varotoimet ovat olleet oikeita”
Kärpät tiedottaa nettisivullaan, ettei uusimmissa koronatesteissä ole löytynyt lisää tartuntoja aiempien ilmoitettujen kahden positiivisen tuloksen lisäksi.
Oululaisjoukkue tiedotti perjantai-iltana pelatun KalPa-ottelun jälkeen ryhmässä ilmenneestä koronavirustartunnasta, jonka seurauksena muu joukkue kävi testeissä.
Maanantaina tehdyissä ensimmäisissä testeissä löytyi yksi lisätartunta, josta seura tiedotti jo aiemmin, mutta tiistain testitulokset olivat kaikki negatiivisia.
Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen on viimeisimmistä uutisista luonnollisesti iloinen.
– Hienoa tässä vaiheessa todeta, ettei lisätartuntoja ole. Näyttää siltä, että joukkueissa voimassa olevat varotoimet ovat olleet oikeita ja ne ovat tehonneet, Virkkunen toteaa Kärppien nettisivulla.
Kaikki koronavirukselle altistuneet ovat tällä hetkellä karanteenissa, joka jatkuu tulevaan maanantaihin, 26.10. asti. Karanteenista johtuen Kärppien kolme kotiottelua ja yksi vierasottelu on jouduttu siirtämään.
Kuluvan viikon ottelunsa joutuu siirtämään myös KalPa, sillä 13 sen pelaajaa asetettiin tulevaan maanantaihin kestävään karanteeniin Kärpät-ottelussa tapahtuneen altistumisen vuoksi. Kuopiolaiset eivät joutuneet keskeyttämään toimintaansa, mutta sen pelaajamäärä ei riitä otteluiden pelaamiseen.
Liigan otteluohjelma on ollut alkukauden melkoisessa myllerryksessä jo aiemmin, kun Sport ei ole vielä toistaiseksi pystynyt pelaamaan yhtään kotiottelua Vaasan alueen pahan koronatilanteen vuoksi.
Tämänhetkisen tiedon mukaan Sport pääsee pelaamaan ensimmäisen kotiottelunsa perjantaina 13.marraskuuta Kärppiä vastaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona