NHL:n tähtihyökkääjä yhä vapailla markkinoilla – agentti paljastaa syyn
Florida Panthersin jättänyt tähtihyökkääjä Mike Hoffman on nimekkäin yhä vapaana olevista NHL-pelaajista.
Miehen agentti Robert Hooperin mukaan kiinnostus tämän asiakasta kohtaan on kuitenkin ollut ”todella vahvaa”, sillä peräti 13 seuraa on ollut yhteydessä hyökkääjän leiriin. Näistä 5-6 on osoittanut vakavaa kiinnostusta. Seurojen poikkeuksellisen tukala palkkakattotilanne on Hooperin mukaan kuitenkin estänyt toistaiseksi sopimuksen syntymisen.
– Luulen, että seurat ovat hieman kuin halvaantuneessa tilassa paikallaan pysyneen palkkakaton vuoksi. Joillakin Mikesta kiinnostuneilla seuroilla on ollut vaikeuksia tehdä palkkakattoonsa tilaa häntä varten. Palaute on kuitenkin ollut todella positiivista. Sopimus on vain saatava mahdutetuksi budjettiin, agentti avaa neuvotteluja The Athleticille.
Hoffmanin agentti ei sulje pois laskuista myöskään Taylor Hallin hiljattain solmiman vuoden pätkädiilin tapaista ratkaisua.
– Siihen ei ole mitään esteitä. Kuitenkin jos aiot allekirjoittaa vuoden sopimuksen, haluat saada itsesi hyvään tilanteeseen, koska palaat markkinoille heti vuoden päästä, agentti muistuttaa seuravalinnan tärkeydestä myös pätkädiilin kohdalla.
Jo yhdeksän kautta NHL:ssä pelannut 30-vuotias Hoffman iski viime kauden 69 ottelussa 29 maalia ja 59 tehopistettä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!