Calgary Flames tiedottaa nettisivullaan solmineensa yksivuotisen sopimuksen puolustaja Nikita Nesterovin kanssa.

27-vuotiaan venäläisen kontrahti on Flamesille edullinen, vain 700 000 dollarin arvoinen.

Vielä aiemmin tänä vuonna Nesterovin kerrottiin hylänneen Los Angeles Kingsiltä saamansa peräti kolmen miljoonan taalan vuositulot taanneen sopimustarjouksen. Tulloin hänen vihjattiin jatkavan uraansa kotimaassaan.

Nesterov on pelannut viimeiset kolme kautta KHL:ssä TsSKA Moskovan joukkueessa ja summasi viime sesongilla 53 ottelussa 23 (7+16) tehopistettä.

Ennen KHL-kausiaan Nesterov kiekkoili NHL:ssä 2014-17 Tampa Bay Lightningin ja Montreal Canadiensin riveissä. 132 ottelun saldo oli tuolloin 9+24=33.

Pakki on ollut viime kaudet vakiokasvo myös Venäjän maajoukkueessa.

Hän toimi 2018 Pyeongchangin talvikisoissa olympiakultaa voittaneen joukkueen kapteenina. Ryhmä pelasi tuolloin olympialipun alla, sillä Venäjä oli valtiona suljettu tapahtumasta valtiojohtoisen dopingohjelman takia.