JYP, Kärpät, HPK ja TPS ovat jääneet jo telineisiin – liigakauden suurin yllättäjä hämmästyttää: “Uskomaton suoritus”

© Kuva: Juha Tamminen

KalPa on ollut alkaneen liigakauden suurimpia yllättäjiä. Vain yhden tappion kokenut joukkue on tuhonnut tällä kaudella muun muassa JYPin, Kärpät, hallitsevan Suomen mestari HPK:n sekä suuren ja mahtavan TPS:n.

Kevään 2017 hopeamitalisti on paukuttanut kuudessa ottelussa 23 maalia, mutta kolmessa edellisessä pelissä vastustajien verkot ovat soineet peräti 15 kertaa. Jos Liigassa jouduttaisiin ratkaisemaan joukkueiden paremmuus pistekeskiarvon perusteella, olisi kuopiolaislauma nyt kärki messevällä saldolla 2,50.

Edes koronaviruksen pakottama reilu viikon pelaamattomuus ei murskannut KalPaa tiistaina, jolloin se tuhosi TPS:n 5-3. Joulukuun 2018 Spengler Cupin voittajan suunta on lupaava.

– Kaikki tätä peliä huipputasolla pelanneet tietävät, miten vaikeaa on tulla jäälle, jos olet ollut viikon poissa jäältä, ja mitä se tekee koordinaatiolle ja keuhkoille. Ymmärsimme lähtökohdat, että tulimme todella vaikeasta tilanteesta, KalPa-luotsi Tommi Miettinen sanoi tiistaina Liigan sivuilla julkaisussa TPS-ottelun lehdistötilaisuudessa.

Kuopiolaisluotsi jatkoi aiheesta:

– Aasinsiltana aiempaan, en voi olla kuin todella, todella ylpeä joukkueen panostuksesta. Yksittäinen pelaaja ja viisikkopeli olivat heti uomissaan. Pystyimme määräämään pelin tahdin. Uskomaton suoritus, olimme selvästi parempi joukkue.

TPS-luotsi Raimo Helminen kehui KalPaa pelinopeaksi, turkulaiset olivat lisäksi kuulemma perässä juoksijoita.