Jarmo Kekäläinen perusteli leuat loksauttanutta NHL-ykkösvaraustaan: ”Jos yhden asian olen 25 vuoden aikana oppinut, niin…”
Columbus Blue Jacketsin GM Jarmo Kekäläinen järjesti NHL:n varaustilaisuuden suurimman yllätyksen, kun hän nappasi ensimmäisen kierroksen 21. valinnalla venäläishyökkääjä Jegor Tsinahovin.
Varaus tuli niin asiantuntijoille, kuin myös faneille aivan puun takaa. Edes Sportsnetin draft-asiantuntijat eivät olleet koskaan kuulleet Tsinahovin nimestä.
– Hän oli todella korkealla meidän listallamme. Meillä olisi ollut mahdollisuus siirtyä taaksepäin, jotta olisimme saaneet hänet myöhemmin. Jos yhden asian olen 25 vuoden aikana NHL:ssä oppinut, niin kun omalla listalla korkealla oleva pelaaja on vapaana, niin silloin ei peruutella, Kekäläinen perusteli valintaansa NHL.comille.
– Jegor oli meidän listallamme kymmenen parhaan joukossa. Emme voineet ottaa riskiä, että joku ottaisi hänet meidän vuorojemme välillä. Olemme erittäin tyytyväisiä varaukseemme, suomalais-GM jatkoi.
Ensi helmikuussa 20 vuotta täyttävä Tsinahov on pelannut tällä kaudella KHL:ssä Avangard Omskin KHL-seurassa 12 ottelua tehopistein 5+2=7. Viime kaudella 181-senttinen hyökkääjä pelasi Omskin juniorijoukkueessa 56 ottelua pistein 27+42=69.
– Häneltä löytyy todella paljon taitoa. Hänen peliälynsä on loistavaa – hän näkee jään hyvin ja hän osaa haastaa yksi-vastaan-yksi -tilanteissa. Hänen laukauksensa on myös erinomainen. Hänellä on useita eri ominaisuuksia, jotka siirtyvät hyvin Pohjois-Amerikan jääkiekkoon ja NHL-kiekkoon. Tästä syystä varasimme hänet tässä kohtaa, ja tämän takia hän oli niin korkealla listallamme, Kekäläinen kertoo.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä