NHL
New York Islanders – Tampa Bay Lightning
Perjantai 18.09. klo 03:00

New York Islanders oli selkä seinää vasten jo viidennessä Itäisen konferenssin finaalissa. Joukkue oli ottelussa ajoittain vaikeuksissa Tampaa vastaan ja myös expected goals -tilastot vahvistavat tämän (1,88 – 3,34). Siitä huolimatta Barry Trotzin suojatit pysyttelivät ottelussa mukana ja jatkoajalla Jordan Eberle pudotti Lightningin jään pinnalle ajassa 92:30.

Eberlen ohella Islandersin sankareihin kuului maalivahti Semjon Varlamov, joka jatkoi hienoja otteitaan ja torjui yhteensä 36 laukausta. Suomalaisjyrä Leo Komarov pelasi lähes 19 minuuttia ja sai tilastoihin kahdeksan taklausta. Islanders kavensi siis otteluvoitot lukemiin 2-3 ja Lightning joutuu yrittämään uudelleen sarjan katkaisua ensi yönä. Kumpi tahansa joukkueista finaaliin meneekin, pidentynyt sarja hyödyttää selkeästi jo finaaliin selvinnyttä Dallas Starsia.

Tilastoja tutkiessa on helppo huomata, että Tampa on ollut ottelusarjassa hallitsevampi osapuoli. Silti tehot ovat olleet sen verran piilossa, että viime ottelun huilannutta Brayden Pointia kaivattaisiin lauteille kipeästi. Lisäksi Tampan ylivoimapeli on yskähdellyt kahdessa viime ottelussa.

Lyö vetoa ottelusta:

Mitään vedonlyönnin riemujuhlaahan nämä sarjat harvoin ovat, mutta Tampan puolesta on edelleen otettava kantaa. Marginaalit ovat kuitenkin edelleen paremmin pelaavan joukkueen puolella. Vetosuositus on Tampa Bay voittaa ottelun (60 min) kertoimella 1,99.

LYÖ VETO

tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta in tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.

LYÖ VETO