Jatkuvasti temppuileva Jokerit haukuttiin lyttyyn – halutaan KHL:stä hiiteen: “On esittänyt varastettua morsianta – emme katuisi häätämistä pätkän vertaa”
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
Jokerien mennyt aika jääkiekon KHL:ssä on ollut viime kuukausina vähintäänkin värikästä. Keväällä joukkue vetäytyi pudotuspeleistä koronapandemian takia, nyt syksyllä se puolestaan jätti menemättä Valko-Venäjälle paikallisen Dinamo Minskin vieraaksi maan poliittisen tilanteen takia.
Nyt joukkue on pitkässä karanteenissa, jonka vuoksi sen useampi peli on siirretty tuonnemmaksi. Venäläislehti Championat on täysin kyllästynyt helsinkiläisjoukkueen niskurointiin.
Toimittaja Lev Lukinin mukaan KHL:n tulee hankkiutua eroon Jokereista. Perusteluina toimivat nimenomaan tässä tekstissä mainitut helsinkiläisten tempaukset.
– Vaikuttaa siltä, että KHL:n on ryhdyttävä toimimaan vakavasti Jokereita vastaan.
Jokerit kuulemma on taakka, eikä porukan mukana olemiselle ole enää syitä.
– Sen voisi vaihtaa koska tahansa toiseen.
Narripaitojen sijaan kazakstanilainen Barys Nur-Sultan sekä venäläiset Salavat Julajev Ufa ja Ak Bars Kazan pelasivat Valko-Venäjällä.
– Jokerit vain boikotoi typerästi nojaten vielä typerämpiin tekosyihin. Ei näitä muitakaan joukkueita vastassa ollut verinen diktaattori Aleksandr Lukashenka ase kourassa.
– Karanteeninkin tekosyy on Suomen viranomaisten kielto taas kerran. KHL:n säännöt ovat Jokereille vain paperia, johon voi kääriä kalan.
Lehden mielestä Jokerit ei ole nyt ensimmäistä kertaa ollut totaalisen epäkunnioittava KHL:ää kohtaan.
– Suomalaisjoukkue on esittänyt uhria ja varastettua morsianta KHL:ään tulemisesta lähtien.
– Jos Suomen ja Venäjän lakieronäkemykset alkavat häiritä KHL:n kautta, on varastettu morsian aika palauttaa kotiin. Emme katuisi häätämistä todennäköisesti pätkän vertaa, sivulla ladataan.
Helsinkiläislauma on pelannut tällä kaudella vasta kaksi peliä, jotka se voitti. Tilastoissa on kolmaskin matsi, tuo luovutettu peliä Dinamo Minskiä vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!