HPK – Kärpät: Liigakausi käyntiin torstaina
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
HPK – Kärpät
Torstai 01.10. klo 18:30
Kotoinen jääkiekon pääsarja alkaa epävarmoissa tunnelmissa. Kukaan ei voi olla varma, riittävätkö tämänhetkiset turvallisuustoimenpiteet sarjan läpiviemiseen ilman ylivoimaisia ongelmia. Samoin joukkueet ovat ottaneet taloudellista osumaa viime kauden keskeytyksestä – eikä hallien tällä hetkellä vajaaksi jäävä kapasiteetti ole ongelmatonta sekään. Voimme vain toivoa, että Liiga saadaan vietyä läpi turvallisesti ja järkevästi.
HPK:n viime kausi sujui mestaruuden jälkeen melko odotetusti keskikastissa, sillä joukkuetta kupattiin urakalla ennen kautta. Tälle kaudelle parista profiilisainauksesta huolimatta suunnan voisi edelleen otaksua olevan alaspäin. Joukkue ei vakuuta alakerraltaan, mutta suurin muutos tulee valmennuksessa: kokematon Matti Tiilikainen astuu isoihin saappaisiin, kun mestarikoutsi Antti Pennanen jatkaa muiden haasteiden parissa. Haaste voi olla yllättävän iso.
Kärpät jatkaa vahvalla rosterilla ja on tänäkin vuonna eräs vahvimmista – ellei vahvin – mestarisuosikki. Materiaalissa on sekä laatua että laajuutta. Viimeistä kauttaan joukkueen peräsimessä aloittava Mikko Manner osaa hommansa ja uudet kasvot vakuuttavat Cody Kunykin sekä Janne Kuokkasen johdolla. Myös Jesse Puljujärveä kannattaa tällä kaudella seurata, sillä mies alkaa olla valmis suuriin tekoihin.
Lyö vetoa ottelusta:
Kärpät on suursuosikki avauspelissä. HPK:n lähtökohdat kauteen eivät ole optimaaliset ja joukkue voi olla hyvä vastapelikohde kauden alkupuolella. Vetosuositus on vierasvoitosta: Kärpät voittaa ottelun (60 min) kertoimella 1,75. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta