Colorado – Dallas: Game seveniä pukkaa
NHL
Colorado – Dallas
Perjantai 04.09. klo 23:00
Colorado Avalanchen ja Dallas Starsin välinen ottelusarja huipentuu perjantai-iltana game seveniin. Kyseessä on kutkuttava jännitysnäytelmä ja ajankohta on suomalaisillekin sopiva – lisäksi pelissä on jäällä peräti viisi suomalaista. Pelissä on siis Läntisen konferenssin finaalipaikka.
Ottelusarja oli katkolle Dallasille jo neljän ottelun jälkeen, mutta Colorado on jyrännyt itsensä vastustamattomasti mukaan kahdella täysipainoisella esityksellä. Kummallakin joukkueella on huonoja kokemuksia seiskapeleistä, sillä edellisellä kaudella sekä Colorado että Dallas putosivat play-offien toisella kierroksella game sevenissä.
Ottelusarja on ollut todella tapahtumarikas ja maaleja on nähty normaaleja pudotuspelejä enemmän. Avalanchen loukkaantumiset ovat olleet ilkeitä ja nousu game seveniin on tullut kolmosvahti Michael Hutchinsonin upeiden otteiden myötä. Myös Joonas Donskoi kuuluu joukkueen loukkaantuneisiin pelaajiin.
Dallasin puolella Miro Heiskasen upeat otteet ovat ihastuttaneet kiekkokansaa. Joukkueessa on ollut myös monta pettymystä: kärkipelaajilta olisi lupa odottaa tässä vaiheessa kautta enemmän. Myös henkiset paineet nousevat yhä suurempaan rooliin, kun kaveri tulee kahden voiton takamatkalta rinnalle: momentum on tällä hetkellä Avalanchella.
Lyö vetoa ottelusta:
Colorado on joukkueista perustasolla laadukkaampi ja viimeiset kaksi peliä kääntävät vaakakuppia voimakkaasti Avalanchen suuntaan. Vetosuositus menee sille, että Heiskanen ja kumppanit joutuvat pakkaamaan ottelun jälkeen kamansa: Colorado voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,17. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa