Arvio: Nathan MacKinnon ja kaikki muut voivat jäädä taakse – Miro Heiskanen voi napata arvostetun pytyn ensimmäisenä suomalaisena: ”Mikä peto!”
Urheilua käsittelevä yhdysvaltalainen Sports Illustrated kirjoittaa, että Dallas Starsin Miro Heiskanen on tällä hetkellä ykkösehdokas arvostetun Conn Smythe Trophyn voittajaksi. Palkinto annetaan vuosittain taalaliigan pudotuspeleissä joukkueensa kaikkein arvokkaimmaksi osoittautuneelle pelaajalle.
HIFK:sta tähtiin ponnistaneen espoolaispakin ura taalaliigassa on ollut upeaa marssia varausjuhannuksen jälkeen. Dallas otti pelaajan NHL:ään ykköskierroksella kolmantena.
– Kokonaisvaltaista suuruutta edustettiin jo vuonna 2017, kun Dallas varasi hänet. Heiskanen on täyttänyt noita odotuksia sittemmin, ja hän on osoittanut itsevarmuutta, älykkyyttä, kiekonkäsittelytaitoa – pitää huomioida, että hän on vasta 21 vuotta.
Alle 18-vuotiaiden maailmanmestari ja MM-hopeamitalisti on iskenyt NHL:n 150 runkosarjapelissä tehot 20+48=68 (+0), 27 pudotuspeliottelun saldo on vahva 6+16=22 (+2).
– Heiskanen on muuttunut nousevasta tähdestä täysivaltaiseksi hallitsijaksi näissä pudotuspeleissä. Hän on jo tehtaillut seuraennätyksen puolustajien pisteissä yksissä pudotuspeleissä, lähde hehkuttaa 14 pelissä tehot 4+14=18 tehnyttä pakkia.
Palkinto lyödään käytännössä Stanley Cupin voittaneen pelaajan kouraan. Tätä kunniaa ei ole saanut koskaan suomalainen, ja esimerkiksi 2000-luvulla pytyn tuleminen Eurooppaankin on harvinaista herkkua.
– Stars nojaa Heiskaseen keskimäärin 25.46 minuutin verran per peli. Kun pelaaja on ollut askissa viidellä viittä vastaan, Dallas on tehnyt 13 maalia ja päästänyt seitsemän. Mikä peto!
Vuonna 2002 pystin sai Detroit Red Wingsin ruotsalaispeluri Nicklas Lidström ja kuutta vuotta myöhemmin saman joukkueen ja saman maan Henrik Zetterberg. 2009 Trophyn sai Pittsburgh Penguinsin venäläistykki Jevgeni Malkin ja pari vuotta sitten niin ikään venäläistähti, Washington Capitalsin Aleksandr Ovetshkin.
Nyt Heiskasen perässä lähteen mukaan muut kärkivaihtoehdot palkinnon saajiksi ovat Colorado Avalanchen kanukkisentteri Nathan MacKinnon ja Vegas Golden Knightsin kanadalaispakki Shea Theodore.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt